maanantai 26. maaliskuuta 2012

Työvaatteita

Kuva Blåkläderin sivuilta, linkki tekstissä.
JIPPIIII!!! Nyt mä sen löysin! Vihdoinkin työvaate juuri minulle! Surffailin tuossa etsiskelemässä uudelle käynnistyvälle kaudelle työhousuja. Päätin tälläkertaa katsella, josko muilla valmistajila, kuin aiemmin käyttämälläni L.Bradorilla olisi naisille hyvin istuvia malleja. Blåkläderin sivuilla sitten törmäsin tähän kilttiin. Pakkohan tuosta on jo ihan ideatasolla tykätä. Voisipa olla kuumimpina päivinä hyvin käyttökelpoinen vaihtoehto housuille. Ainoa ongelma on polvipehmusteiden puute, mutta ennenkin on irtoversioilla shortsien kanssa pärjännyt. Itse käytän ihan rullaluistin suojia työmailla kontatessa, pysyvät parhaiten jalassa. 


Näitä voisikin testata heti aluksi.
Vaikuttaa ihan päteviltä.
 Mutta josko musta sittenkin? Vai molemmat?
Työhousuja on aina vähän hankala etsiä ihan normi rautakaupoista. Koot ovat yleensä isoja. Sama asia turvakengissä. Yleensä pienimmät kengät ovat hyllyvalikoimassa numeroa 40. Jos niitä pienempiä löytyy, ne on sijoitettu aivan käsittämättömän epäloogisesti ylimmälle hyllylle. Miksi? Jos kengänkoko on 37 niin pituutta tuskin löytyy kahta metriä. Sama asia muuten joissain vaateliikkeissä farkkuhyllykössä. Lyhytlahkeisimmat housut on usein ylimpänä. Onneksi joistain nettikaupoista pystyy tilaamaan naistenkin malleja. Hyvin istuvissa vaatteissa on paljon mukavampi tehdä töitä. Usein noissa miestenhousuissa ongelma on siinä, että jos lahkeet ovat tarpeeksi lyhyet (polvitoppaukset oikeissa paikoissa), niin hanuri ei mahdu housuihin. Naisilla ja miehillä tahtoo nuo kuhmurat ja kumpareet olla eri paikoissa. Sen verran tyttö olen minäkin, että välillä ottaa päähän juosta ympäriinsä rumissa tai muodottomissa vaatteissa. Tänään voisin käväistä ostoksillä täällä Transwheelin nettikaupassa . Vähän hassua olla duunivaatteista innoissaan, ne kun likaantuvat ihan saman tien ja viikossa on polvissa reiät. Jospa nuo Blåkläderin vaatteet olisivat erityisen kestävää materiaalia. Sepäs selviää testaamalla. 


Pakko vielä suositella näitä L.Bradorin capreja. Naisten mallisena ihan älyttömän hyvät päällä. Joustavaa materiaalia, jossa ei tule ihan kamalan kuuma. Riippuu tietenkin töistä ja minkä aineiden kanssa tekemisissä ja kuinka usein täytyy pestä, mutta ohuehko materiaali kuluu nopeammin kuin nuo paksut. Silti aivan ehdottomasti hankin taas muutamat tällaiset.


Kuvan ryöstin Transwheelin sivulta linkki tekstissä

Räpiköin pitkin seiniä innoissani, harvinaista tällaiselle hapannaamalle. Aurinko paistaa, postista on tulossa ihan kangas, jolle on jo suunnitelmat selvät ja kohta pääsee ulos töihin. Ai mut joo, niitä kenkiä pitää vielä katsella....

4 kommenttia:

  1. Hih, vaikka en hameihminen olekaan, niin tuo kiltti on kyllä mainio.

    Hain tänään kirjastosta sen Myntin kirjan jota suosittelit. Kenguru ja kettu on mainiot ja se kettu on niin simppelin oloinen että vois jopa multa onnistuakin. Nyt pitää vaan löytää kangasta...

    -jii-

    VastaaPoista
  2. Mullakin on se kettu tuolla leikattuna oranssista fleecepaidasta. Se on kyllä kiva ja se kenguru tosiaan oli mun suosikkeja myös. Äiti on tehnyt mulle lapsena sen kissan. Vieläkin matkassa mukana.

    VastaaPoista
  3. Se nalle jonka sisään menee yöpuku on myös ihan hauska. Meidän perheen kersoilla oli pienenä vastaavat, mutta aihiona pupu. Aivan ihanat ja olis kyllä varmasti melko helppo tehdä. Mutta voisiko vuorokauteen vaan saada vähän lisää tunteja itsensä toteuttamiselle ja harrastamiselle?

    -jii-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa sit samalla mulle sitä lisäaikaa ja reippautta...

      Poista