Täällä ollaan, vaikka pitkästä hiljaisuudesta olis saattanut luulla Hortensian horinoiden jo iäksi vaienneen. Hurja kissa, nimeltään Martta, tosin siirtyi tässä välissä ajasta ikuisuuteen ja sekös sai keski-ikäisen naisimmeisen parkumaan silmänsä turpeiksi ja kirkuvan punaiseksi. Kantelin sitä kissaa pentuna aamutakkini taskussa, kun arasteli koiraa. Toinkin sen alunperin kotiin siipalta salaa. Tai no, ei oikein voi sanoa kumman kissan, mutta alunperin menin yhtä hakemaan ja kaksi piilotin laatikkoon. Olisihan tuo ihanan luonteinen elukka saanut pidempään olla ilahduttamassa. Piha on kovin tyhjä ja kukkapenkin nukkumiskuopassa jo rikkakasvit ovat lähteneet kasvamaan.

Etteenpäin kaikesta huolimatta. Voi apua, koulut loppuivat! Tarkoittaa aivan julmettua jatkuvaa siivoamista. En ymmärrä, miten ihmeessä lapset voivat sotkea niin valtavasti? Järkevämpää tietenkin olisi ollut opettaa kakrut korjaamaan jälkensä. Ehkä he tänä kesänä oppivat. Apua myös sellainen asia, että Esikko lähtee kesätöihin toiselle paikkakunnalle. Joudun harjoittelemaan luopumista, joka on ihan varmasti joskus tulossa Esikon lähtiessä opiskelemaan. Siivoamisesta vielä, meillä on olohuoneen lattialla murusina näkkileipä. Päätin, että en varmasti sitä sieltä siivoa, kun on lasten jäljiltä. Muruset leviää jo keittiön puolelle ja tarttuvat ikävästi jalanpohjiin, mutta periksi en anna. Siivotkoon itse. Toivottavasti hoitavat tämän kesän aikana.

Eilen urakoitiin Siipan kanssa selkä auringosta punaisena puutarhan kimpussa. Voikukat saavat jäädä nurmikkoon, ei tuota määrää hullukaan jaksa nyppiä. Kokonaisen kottikärryllisen jälkeen ei ollut havaittavaa eroa. Olkoon. Täten julistan voikukat nurmella pakollisiksi.

Sieniäkin tuli peratessa vastaan. Äitiii! Mitäs sieniä minä ryytimaassani kasvatan?

Lapsia ilahdutin tekemällä ämpäriin saippuakuplien tekemistä varten fairy sekoituksen. Pyykkipoikakorilla sai upeita kuplarykelmiä aikaiseksi. Samalla nesteellä pesaisin kirsikkapuun kirvoista. Suihkupullo oli kateissa, joten heittelin korilla kuplia puun päälle. Näytti varmasti naapureista hullun hommalta. 

Buddhalta on talvella pää räjähtänyt, sitä on ollut liikkeellä. Minulla on muuten ongelma. Käytin nuppineulaa avatakseni suihkulähteen suuttimen reiän. Nyt en kuollaksenikaan muista, minne neulan laitoin. Toivottavasti astun siihen kesän aikana itse. Neulan etsiminen puutarhasta on aika toivottoman tuntuinen tehtävä.

Lisäys: Hah, nuppineula löytyi! Oli pudonnut shortsin lahkeeni saumasta (mihin sen pujotin) ja tuli vastaan taapertaessa näitä mantuja.

Atsalea (tikusta asiaa)

Näin kukitan atsalean, tuon vaikeahoitoisen ruukkukukan, joka vuosi:

Keväällä, kun olen kyllästynyt ruskeiden lehtien tippumiseen ja kukan riutumiseen kastelun puutteessa, nakkaan kasvin tantereelle kuolemaan. Olen oppinut äidiltäni, että vihapito kasvit laitetaan ensin epäsuotuisiin olotiloihin saattohoitoon, jossa ne kuolevat vähän vahingossa. Elävän kasvin heittäminen roskapönttöön on ilmeisesti karmalle pahasta.

Kun kasvi ei kuolekaan pihalla, vaan alkaa kasvattaa uusia vihreitä lehtiä. Hautaan sen happaman maan penkkiin kuolemaan. Yleensä kun en noista maan sopivuuksista kasveille oikein ymmärrä, niin vaihtoehdot on, että olosuhteet joko sopivat tai eivät.

Kesällä en kastele. Atsalea tekee muutaman kukan.

Syksyllä, kun ensimmäiset pakkaset ovat kukkaa puraisseet, nostan sen velvollisuudentuntoisena maasta ja törkkään mihin tahansa purkkiin. Tänä vuonna multapaakku keikkui ruukun nokassa ja juuret heiluivat paljaana. Seuraavaksi unohdan elätin vetoiseen ja pimeään kuistin nurkkaan ja unohdan myös kastella. Kun kasvi on kuukauden päästä löydettäessä vielä elossa ja vihreä, eikä ole ruskistunut ja pudottanut lehtiään ja kasvattanut muutaman nupun (uskomatonta) nostan sen hädissäni ikkunalaudalle, laitan isompaan ruukkuun (ilman lisämultaa) ja ryhdyn kastelemaan.

Ja avot, jouluksi hoidokki osoittaa kiitollisuuttaan kukkimalla.

Joulun jälkeen muistan taas unohtaneeni kastella. Oksissa roikkuu muutama ruskea ja riutunut lehti. Jään odottamaan uutta saattohoitojaksoa, josko se tälläkertaa herkenisi kituuttamasta elämän syrjässä.

On se kyllä kaunis, kyllä tällaisen kannattaakin pitää vaivoinaan (NOT).

Voi kun kissat söisivät. Vai onkohan se myrkyllinen? Saavat vielä ripulin. Eikö tätä nyt ihan oikeasti voisi vain heittää pois? Toisaalta fiikus innostui saattohoidosta pikkupakkasilla niin, että siitä tuli kaunis kasvi. Pelästyi varmaan ja päätti näyttää parastaan. Toin sen ulkoa pitkin hampain pois, kun äiti käski. Sanoi, että sehän on vielä elossa. Yksi lehti oli jäljellä, sen tippumisen jälkeen olisin voinut laittaa roskakuskin matkaan. Josko siis atsaleakin vielä tuosta joskus...

Kirppareilta kotiin raahattuja

Että tällaisia purkkeja ja emalikulhoja tälläkertaa. Vaikka koko blogi sai alkunsa tyhjän tilan varastoimisen ongelmastani. Olen parantumattomasti koukussa. Marianne ja marimint purkit ovat kulkeutuneet kotiin erinäisistä paikoista. Finelin hyväkuntoiset kulhot löytyivät juhannuksena itsepalvelukirppiksen samasta pöydästä edulliseen hintaan. Muodon vuoksi mietiskelin niiden ostamista, olen yrittänyt estää punaisen hyökkäystä keittiööni, mutta oikeutin oston miettimällä, että tuleehan se joulukin joskus. Eipä punaiseen väriin joulua tarvitse, ennestäänkin emalipatoja ja kahvipurkkeja töröttää kaapin päällä juurikin punaisena. Purkit ja kissanaulakko tulevat joskus saamaan paikkansa Toukon huoneesta. Sinne onkin jo kokonainen sisustusarsenaali varattuna, remontti saisi vihdoinkin alkaa.


Pistää vihaksi kun kauniit kesäpäivät ovat olleet kortilla. Ainakin omaan vapaa-aikaan rajoittuvat. Sunnuntaina pääsi sentään paistattelemaan. Tietenkin poltin selkäni lapsia rannalla uittaessani. Paha paikka, olisi pitänyt pysyä omassa pihassa.

Pioni on aukeamassa.

Epäsuotuisa nurmikonpituus mölkylle, laiskat eivät pääse pelaamaan nurmikentälle. Työ ennen huvia.

Kissa ja kissanminttu

Tsiiisööös minkälaiset esirähinät oli rippijuhlia varten! Siivoamista löytyi kyllä jokaisesta nurkasta (ja keskeltä lattiaa). Äiti rynni avukseni muutamia päiviä ennen juhlia, eikä niinkään avuksi, taisi olla äiti joka tätä soittokuntaa siivousurakassa johti. Talosta tuli puhtaaksi nuoltu. Niksivinkki muuten siivoukseen, vetäisin pikamaalauksen eteiseen (pelkäsin, että ex-anopin kolttu ei soinnu räikeän vihreään), eipä tarvinnut pestä sormenjälkiä ovenpielistä ja pölyt listojen ja oven päältä lähti maalarinteipin mukana. Kätevää! Mieluummin maalaan kuin siivoan eikä aikaakaan taida enempää kulua. Tästä lähtien vieraiden joka käyntikerralla on eriväriset seinät. Saapahan nuo maalinloputkin pois varastosta.

Maalasin muutakin ennen juhlia. Kirppislautashyllystä tuli valkoinen. Päälle mahtuu muutama peltipurkeistani. Tein siivoustauolla mielestäni upean kirpputorilöydön, maailman kauneimman peltipurkin! Löytämisen ilo on kyllä hieno kokemus, hetkittäin sitä pitää itseään onnekkaana. Lintutörppö on mielestäni aivan omaa luokkaansa purkkirintamalla, sijoituspaikkaa täytyy miettiä vielä, että ei huku massaan. Toisaalta tässä elämäntapakaaoksessa kaikki hukkuu massaan. Mutta ehkä sitten siinä tulevaisuuden mummolassa, jota ilmeisesti jo valmiiksi rakennan on asiat kohdillaan ja kaikki paikallaan.

Rippijuhlaurakointi ulottui myös puutarhaan. Ihanaa, sain sinnekin apua. Trimmausta, perkaamista, siistimistä, istuttamista ja mullan lisäystä olisi riittänyt isommallekin porukalle mutta meidän pihalla häärännyt tehopakkaus hoiteli kaiken yksin. Kyllä nuo ammattilaiset osaavat! Nyt on siistiä ja seesteistä, kunnes villi luonto taas kerää voimansa ja hyökkää vesiheinineen ja muroineen jostain multapenkinkulmasta ja heittää puolinelssonilla minut kontalleen rikkaruohoja nyppimään. Epäilen vahvasti yhtä kukkapenkkiäni sisäsiittoiseksi. Akileia on tehnyt täysin omituisen kukan. Olisiko se risteytynyt viereisen rehun (ailakki??) kanssa? Onkohan mielikuvitukseni liian vilkas. Olen kyllä kuullut, että akileiat risteytyvät helposti keskenään, mutta että toisen lajin kanssa, en tiedä. 

Äiti ja isä  kuvassa oikealla ja jälkikasvu keskellä?

Puutarhassa Siippa ja Isähahmo laittoivat terassinkaiteet ja kesäkeittiön valokatteen valmiiksi. Kaikkea mahdollista muutakin ja välillä meinasi perhesopu järkkyä, kun odottelin herrojen panostusta sisäsiivoukseen. Eipä lopulta toteutunut pihajuhlat. Rippisunnuntai valkeni (tai ei siis valjennut) harmaana ja heti kirkosta päästessä satoi kaatamalla. Niin tyypillistä. Ei käyskentelyä ja vapaata seurustelua puutarhassa vaan istuatöröttämistä keittiön pöydän ääressä. Onneksi on juhannus heti perään, ei mennyt hukkaan huhkiminen eikä ehdi vielä kaaos syntyä.

Kesäkeittiön pergolaseinä. Villiviini ei ole vielä ehtinyt kasvaa näkyviin.

Meillä vietetään poikkeuksellista juhannusta. Ei ole remontointi tai puutarhanrakennus aikomuksia. Lisäksi poikkeuksellisesti on lämmin eikä sada. Pitkään himoitsemani juhannusruusu on vihdoin pihassa ja kukassa. Istun tämän päivän tuijottamassa sitä. Juhannuksesta minulle tulee aina mielikuva Äiteestä ja Isähahmosta pussihyppelemässä kilpaa sisarustensa kanssa kesäolympialaisissaan pitkin tannerta. Hyvää juhannusta kaikille, viettotavasta huolimatta. Hellittäkää hetkeksi.

Vanhi nuorus

Vaikka kirsikkapuu taipui faunan hyökkäyksen alla ja on matkalla kohti kuolemaansa, Ikäneito-omenapuu jaksaa kukkia. Omppopuu tosin tekee kukkia ja satoa enää joka toinen vuosi, mikä on suuri helpotus. Vanha rouva kun ei hedelmissään kitsastele. Tänä vuonna näyttäisi vielä siltä, että kukkia on tavallistakin enemmän. (Miksi muuten iäkästä kuvaava sana on vanhus? Sehän voisi olla samaa sarjaa lapsi ja nuori sanojen kanssa. Vanhi. Tai sitten lapsus, nuorus ja vanhus. Taitaa taas olla turhaa pään käyttöä tällaisten ajatusten pyöritys.) Varauduin jo syksyä varten ja kyselin äidiltä mehumaijaa lainaan. Josko sitä jaksaisi (osaisi ja saisi aikaan) paneutua sadonkorjuuseen ja säilömiseen.

Kaikkien kukkien mielestä juuri tämä oksankohta on paras

Itsetunto kohdillaan. Oksa haluaa olla isona kuten sammaleinen esi-isänsä.

Kesäkeittiön pergolaseinä maalattuna mutta ilman valokatteita.
Puusta on kasvanut kunnioitettavan kokoinen.

Terassiöljyn värivalinta on mielestäni onnistunut. Värisävy on poro, mutta enpäs muista öljyn merkkiä. Täytynee tarkastaa jostain jos viitsin tai muistan. Hassukissa läähättää kuvassa kuumuudesta. Nyt kun katsoo ulos tuohon vihmovaan vesisateeseen ja kylmyyteen, ei voisi uskoa, että viikko sitten oli helle.

Lupailen usein lisäillä kuvia jostain aiemmin mainitusta. Ylläri! Nyt teen oikeasti niin! Töissä Altan liuskekivistä tehty terassi ennen saumaamista. Rajattu kuva, koska raksahässäkkä vyöryy silmille heti kuvan ulkopuolella. Jahka etenemme, saattaa olla että muistan laittaa kuvan laajemmasta kokonaisuudesta. Mutta ei sitä koskaan tiedä.

Vihreä peukalo keskellä kämmentä

Käyskentelin aamutuimaan puutarhassa ja huomasin, että kirsikka oli avannut valtaisan kukkameren. No ei todellakaan! Kuvassa ainokainen kukka, minkä rassukka oli saanut aikaiseksi, sekin vaillinaiseksi syöty. Kirvat ovat näemmä hyökänneet ja puu kituu muutenkin. Jäniksetkin ovat mussuttaneet puuta talvella ja oksanpäät ovat tuollaisi töpöjä. Huomioikaa myös erittäin ruohottunut koristekivialue. Kaukana on japanilainen harmonia, organisointi ja seesteisyys tästä risusta. Jotain kai täytyy tehdä.

Naurattaa toisen kärsimys. Istutettaessa oli hieman eri mielikuva keväisestä loistosta.

Viikonloppuna laitoin emaliastiat käyttöön. Istutin niihin orvokkeja ja pari markettaa. Tarkoituksena on sijoittaa näitä kuistille ja kesäkeittiöön. Ryhmäkuva täytyi kuitenkin ottaa ensin. Minun kannattaisikin keskittyä tällaisiin helppoihin hoidettaviin. Juuri ja juuri taidot riittää kastelemiseen. Onneksi töissä on parina puutarha-alan asiantuntija, jolta voi vaivihkaa kysellä neuvoja kasveista. Koskahan työkaveri kyllästyy ja tulee tänne hoitamaan puutarhan kukoistukseen? Toiveikkaana odottelen.

Arkea

Nyt on viisaudenhamas poissa! Helppo ja nopea toimitus, kaikki etukäteisjännittäminen meni aivan hukkaan. Aamusella käväisin vielä toiveikkaana varmistamassa terveyskeskuksesta, että poskiontelontulehdus ei poistoa haittaa (toivoin, että haittaisi ja aika täytyisi perua). Eivät löytäneet otsaonteloita skannatessaan muuta kuin tatin otsasta. Kipu kuulemma johtui ontelon alipaineesta... Yleensä kyllä tuntuu päässä olevan ylipainetta, onneksi ei sentään tyhjiö tullut tutkimuksissa ilmi. Hammaslääkäri antoi röntgenkuvat mukaan. Nyt voin toteuttaa siitä suunnittelemani taulun eteiseen. Ehkä kuitenkin luovun ideasta.

Töissä on ollut kiireistä. Onneksi on ollut suurimman osan ajasta hienot ilmat. Perjantaina kylläkin satoi koko päivän ja tuli päästeltyä muutamiakin kuivia perkeleitä tuuleen ja sateeseen kieppumaan. Ne olivatkin ainoat kuivat asiat. Tietenkin juuri silloin oli tarpeen rämpiä sementinsekaisessa massassa. Liuskekiviterassihan siitä kuitenkin muodostui lopulta. Työvaatteet saivat niin sakean kuorrutteen, että puhdistin niitä puukolla raapien. Taitaa olla ihan tulenkestävät pöksyt kun sementti on jähmettynyt kuituihin. Kameraa en kiikuttanut mukanani, se kun tuppaa ottamaan nokkiinsa pölystä ja kosteudesta. Täytyy lisätä kuva tänne kun saan sellaisen napattua.

Kamerasta löytyi sentään yksi kuva edelliseltä työmaalta, yleensä nuo jää ottamatta. Raput ja muuri olivat yksi osa kohtalaisen kokonaisvaltaista muutosta kasveineen. Kiva projekti.

Hiekkalaatikko

Jipii, tapahtuupa Hortensian tontillakin vaihteeksi jotain! Iltatähdeltä puuttui vielä hiekkalaatikko ja mitäs ei äidit lapsensa puolesta tekisi. Ideatasolla olen laatikkoa miettinyt jo pitkään. Kissat ja roskat pitää lootasta saada pysymään ulkona, lelut ja hiekat sisällä. En ole kovin mielistynyt tonttien sopukoissa erinäisten viilliintyneiden puskien suojissa oleviin tarpeettomiksi käyneisiin ja ränsistyneisiin hiekkalaatikoihin. Niistä tulee jotenkin tosi surullinen olo. Siis niistä käyttämättä jääneistä ja jo lähes maahan kaatuneista, joita kukaan ei kuitenkaan pura pois. Nyt olisi sitten lapselle leikkipaikka varattuna terassin alla, kannella suojattuna ja leluloota myös.  Eikä tarvitse sitten vuosien päästä myöskään purkaa. Oleskelupuolellekin jäi tilaa pöydälle penkkeineen. Pieni madalluskaivaminen ja suodatinkangas puuttuu vielä. Niin ja sitten se kansi. Sitä täytyykin hieman mietiskellä vielä. Jos emme olisi Siipan kanssa rakentaneet terassia rytinällä kahdessa päivässä, niin olisin madaltanut tuota kantta tukevaa kaulusta niin, että sinne mahtuisi vielä tukitapit joiden varassa kansi makaa. Ei tarvitsisi aina lakaista hiekkoja pois kaulukselta ja kansi mahtuisi silti sulkeutumaan terassilautojen tasalle ja olisi sormiturvallinen. Nyt pitänee suunnitella kansi niin, että kyseiset ominaisuudet ovat siinä. Katsellaan vielä mitä tuleman pitää. Terassin "harjakaiset" vietettiin vappuna ja kyllähän lava oli ihan toimiva. Viimeistelyt ovat siinäkin vielä kesken ja kaiteet puuttuvat mutta jahka tässä muilta töiltä ehtii. Öljyt ehdittiin onneksi laittaa hyvän sään aikaan.

Tontilla kasvaa yksi sinivuokko. Tosin se haluaa olla erilainen nuori ja osa kukista on valkoisia. Sehän on varustautunut hyvin alkaviin lätkämatseihin! Nyt äkkiä töihin! Valmiin laatikon kuvat laitan myöhemmin.

Olen kai jotenkin jäänyt lapselliselle tasolle, kun välillä ihan tyhmät asiat jaksavat naurattaa loputtomiin. Eilen Orvokki pyysi tuomaan kaupasta "angry bitch" limsaa (tarkoitti angry birds). En ole vieläkään lakannut hihittämästä vedet silmissä. Vähän jo huolestuttavaa. Joskus aikanaan minulla oli happy cow merkkiset kengät. En koskaan päässyt perille siitä, että tarkoittiko lehmäviittaus minua vai sitä, että paras lehmä on kuollut lehmä. Hymyilytti kuitenkin joka kerta kun kengät vetäisin jalkaan. Angry bitch-nimenä saattaisi toimia, voisi olla vaikka teräsvahvistettujen käsilaukkujen merkki. Tuoteperheeseen voisi kuulua myös kynsiviiloja. Ja limussa pitäisi tietenkin olla katkera maku.

Käväisin OmaPiha messuilla torstaina. Kaikenlaista ihanaa oli pilvin pimein hallin täydeltä. Suunnistin kuitenkin vakain askelin ja hajun perusteella sipuleiden ja juurakoiden myyntipaikalla. Ne tosiaan lemuavat pitkälle (etäisyyden määritelmä)! Ostin lisää daalioita ja säkin gladioluksen sipuleita. Tee itse-kukkia! Olen yrittänyt olla pihan kukkivien kasvien kanssa johdonmukainen. Koetan pitää itseni kurissa edes niin, että jokaiselle hankinnalle täytyisi olla paikka mietittynä. Ja värit voisivat olla toisiinsa sopivia. En onnistunut seuraamaan säännöstöä. Gladiolukset (50 sipulia) ovat monivärinen sekoitus, eivätkä välttämättä sovi niille varatulle paikalle. Uusille daalioille ei ole ollenkaan paikkaa ajateltuna...

Sipuleiden kanssa on sellainen riskitekijä mukana, että vättämättä en niitä ajallaan saa maahan. Tai maasta ylös. Täytyisi keskittyä liljoihin ja perennoihin jotka voi jättää penkkiin talveksi. Viime syksynä poikkeuksellisesti sain istutettua sipuleita. Oikein ajatuksella valitsin aurinkoisen ja lämpimän paikan, aikainen kukinta silmissä siintäen. Taas petti johdonmukaisuus. Talven aikana olen lapioinut sipulipenkin päälle julmetun lumikasan käytävältä. Nyt pihalla muut seinustat ovat paljaana, naapurilla viissenttiset idut ja minulla lumipenkki. Yhtenä aamuna kävin aamutakkisilla lapioimassa kasaa alemmas. Naapurin mies totesi, että "sä oot sitten päättänyt ruveta tekemään kevättä". En kyllä enää edes muista mitä sipuleita maahan piilotin. Elän jännittävästi huonomuistisuuttani, mitähän maasta tulee vai tuleeko mitään?

Muutenkin suosittelisin itselleni tuettua puutarhanhoitoa, jonkun asiantuntijan ohjauksella. Pihassa seikkailee 3-4 pensasta ja puskaa joiden paikkaa siirrän joka vuosi. Aluksi siksi, että Siippa pöllyytti projekteineen koko pihan, kohta toisensa jälkeen auki. Minä juoksentelin jos jonkinlainen pöheikkö sylissäni siirtelemässä vanhaa kasvillisuutta turvaan. Malva-parkakin oli samana kesänä kolmessa eri paikassa. Siipalle sanoin useasta kasvista, että kaiva ihan mistä muualta, mutta tuo on tuossa turvassa. Ja jotenkin juuri se kohta oli sitten jäänyt mieleen kaivamista vaativana paikkana. Ikivanhan ihanan runsaan unikko ja päivänlilja penkin päälle, ukkokulta kasasi tontilta kaadettujen puiden rungot. Lumen alta paljastui tuholaisen uusin saavutus, syysasterit ovat betonilaattakasan alla.

Yhteispohjoismaisen kasvi ja kaivanto-rallin jälkeen olen siirrellyt pensaita siksi, että hoito-ohjeita uhmaten olen ne vääränlaiseen kasvupaikkaan tyrkännyt. Rhodon yritin saada väkisin menestymää aurinkoisella paikalla. Avara luonto voitti ja päätin lopulta siirtää kituvan tikun varjoiseen paikkaan. Kuinka ollakkaan, sain puskan kaivettua maasta, mutta into lopahti just siihen ja talvi yllätti ennen uuteen paikkaan viemistä. Rhodo vietti talven juuret paljaana nurinniskoin lumihangen alla ja voi todella hyvin keväällä. Ensimmäistä kertaa ,taimitarhalta tuomisen jälkeen, teki kukkiakin seuraavana kesänä.

Tuhosin tuossa edellisenä keväänä miehen ruusupensaat. Miehen sen takia, kun on ne (rumat) pihaan tuonut. En minä tahallani, tyhmyyttäni vain. Leikkasin ruusut keväällä liian alas. Tuhosin kuulemma jalostusoksan. Tuollaisesta(kaan) koskaan kuullutkaan... Nyt ennen hillitty kaunismuotoinen kasvusto punkee ylös valtavan pitkiä pajumaisia oksia. Ennen vain kaksiväriset kukat olivat rumia, nyt koko kasvi.

Perinteisesti kaiken kitumisen vastapainoksi rikkaruohot ja orapihlaja kukoistavat kiusakseni. Kitkeminen on ahterista ja vielä enemmän ärsyttävää on orapihlaja-aidan leikkaaminen. Niin ja sitten myös lavapuutarhan salaatit rehottavat. Syksyllä salaattipuut huojuvat sähkölinjoja hipoen.. Ylikasvanut salaatti on hassu näky, varsinainen salko. Kai tässä muutaman vuoden kuluttua kyllästyn puutarhasekoiluuni ja luovutan, pyydän Lemminkäisen miehet hommiin.