Vanhoja tapetteja

Ennenkin olen älämölönnyt makkarin rempan aloittamisesta, mutta nyt vasta on projekti päässyt kunnolla alkuun. Viime viikolla purettiin vanhat 80-luvun, kuolleilta mummoilta haisevat, lastulevyt seinistä ja yksi huojuva väliseinänpätkä kuttereineen. Vanhan talon hajut ainakin hieman vähenivät. Vielä kun jaksaa eteisen ja yhden makuuhuoneen levyt uusia, niin alkaa pintamateriaalit olla kaikki vaihdettu.

Vanhan purkaminen tuottaa suurta mielihyvää pohjattoman uteliaalle ihmiselle, kuten minä. On suunnattoman palkitsevaa, kun pinnan alta pääsee kurkistelemaan mennyttä elämää. Tässä meidän rintsikassa ei vanhoja rakenteita oikeastaan pysty jättämään esiin, vaikka kuinka ihania sormipaneelit olisivatkaan rappukäytävän katossa. Talo vaatii lisäeristystä sinne ja tänne. Ulkolaudoituksen uusimiseen ja sitä kautta eristämiseen ei ole vielä varaa ja katon poikkeukselliset rakenteet estävät villoituksen joistain kohdista yläpohjan kautta. Niinpä esimerkiksi juuri nuo paneelit jäivät villojen ja uusien lautojen alle ja makuuhuoneen seinän hieno ja hyväkuntoinen tapetti peiteltiin takaisin villojen, tuulensuojapaperin ja uusien levyjen taakse muovin poistamisen jälkeen.

Nyt tekeillä olevan makuuhuoneen seinistä löytyi vanhat tapetit 80-luvun remonttia edeltävältä ajalta. Edelliset asukkaat ehtivät poistaa ne kasaripaperit seinistä remppainnossaan. Näissä tapeteissa on minun mielestäni jotain 50-60-lukulaista (väärässäkin olen joskus ollut, mutta sitä nyt on turha mainostaa...).

Verhoilukivi menneisyydestä. Tiilitapetti näytti seinässä samalta kuin Aku Ankassa Simo Sisun selli.

Tämä on mielestäni hieno tapetti. Ei se nyt ihan täydellinen kunnoltaan ollutkaan. Tuossahan taitaa olla jonkun teräväpäisen kuluttama jälki sängyn tai sohvan kohdalla. Leikkasin tapetista muutaman kuvakerran itselleni talteen. Josko vaikka kehystäisi ja laittaisi takaisin seinälle. Alemmassa kuvassa tapetin päällä on vielä seinissä ollut muovi. Värit ovat mielestäni aivan mahtavat. Mieleen tulee yksi kimonosilkki kangaspala, mikä kaapin kätköissä majailee.

Tässä vielä muutama tapetti muista huoneista, voin nyt huoletonna heittää roippeet roskiin kun sain kuvattua. Kukkatapetti ja harmaa geometrinen ovat olleet kaapinperällä jo useamman vuoden, olohuoneen remontoimisesta saakka. Tuo minun mielestäni hienon värikäs (kukka?)tapetti soiro on eteisestä, jossa on sijainnut aiemmin keittiö. Kovasti olen retroihminen mutta siellä tuli vastaan jotain minunkin hermoilleni liikaa. Puuhellan taustakaakelointi ja oranssiksi maalattu muuri. Ja tuo tapetti on sitten ollut seinissä. Vatsasta vääntää tuo maalattu muuri. Muistan kyllä, että tällainen viritelmä oli naapurin mumman vanhassa pohjalaisessa kolmifooninkisessakin. Jo lapsena 70-luvulla se tuntui kyllä aika roisilta. Maku muuttuu, välillä kaipaa vaihtelua ja onneksi näitä pystyy tekemään uusiksi. Ja katsotaan vain kuinka yököttävän lopputuloksen itse saan makkarista aikaiseksi. Siippa ei käsittääkseni vielä ole aivan varma mikä tapetti on Hortensialla tilattuna.

Loppuun vielä pari rumaa kuvaa lohduttomasta remonttiarjesta, mistä tuppaa kroonistuessaan tulla niin pysyvä olotila, että vasta kahden viikon ylihyppimisen jälkeen tajuaa siirtää jonkun laatikon tai imurin pois kulkuväylältä. Tänään kun käväisin eräässä blogissa, jossa oli kauniita ja valoisia kuvia siististä asunnosta, pyyhin vaistomaisesti jalkani, etten vain sotke toisten hienoa kotia. Seinät kun jo saivat esittelynsä, tässä myös katto ja lattia. Kyl tää tästä joskus, kai.

Seinäpaperit

 Olen pelannut itseni sisustuksellisesti pussiin! Monessakin huoneessa. Muutama vuosi sitten hirveällä halulla valitut tapetit ovat päässeet voitolle. Ihanat kuosit ovat alkaneet ärsyttää, kun ne määrittävät hyvin tarkasti sekä muun sisustuksen värit, että kuviot. Keittiössä yhdellä seinällä meillä on Lim & Handtryck:n jugend tapetti. Rullat sain tilattua Rakennusapteekin kautta, suoraa tätä ei heidän valikoimissaan ollut, mutta Lim & Handtrykin sivulta saatujen tietojen perusteella tilaus onnistui nopeasti ja kätevästi. Mukavaa, kun ei tarvinnut jännittää omaa kielitaitoaan. Muut seinät ovat maalattuja. Keittiötä maalattiin useita kertoja, kun oikea värisävy ei tahtonut millään löytyä. Liian punaista, liian sinistä ja liian keltaista tuli kokeiltua, ennenkuin tajusin lähteä maalikauppaan tapetinpala mukanani. Siitä sitten myyjä sai skannattua oikean värisävyn ja sekoitteli sopivan maalin. Värisävyn olen ristinyt "nikotiiniksi". Ihan samanlaiseksi oli olutravintolan valkoinen seinä värjääntynyt vuosien tupakoinnin jälkeen (aika ennen tupakkalakia). Luulin aina, että seinä oli kellertävä, mutta oikea väri paljastui, kun pesin seinällä riippuvia koristepannuja. Pidän tapetista edelleen, sen alkuperä on 1900-luvun alusta. Tällaisella tapetilla oli päällystetty Tukholman Södra Teatern:n lämpiö. Väristä en tiedä onko alkuperäinen, myynnissä on kahta muutakin sävyä.

Tapetti itsessään on hieno, MUTTA asumme 1940-luvun lopulla rakennetussa tyyppitalossa. Sinänsä jugend-kuvio ja väri ei mielestäni riitele 1950-luvun sisustus- ja arkkitehtoonisten ratkaisujen kanssa. Ongelmana on oma häröily muun esineistön ja kangasvalintojen kanssa. Olen täydellisesti retkahtanut 1970-luvun retrokankaisiin ja kirkkaisiin väreihin. Johtuneeko Iltatähden aikaansaamista hormonimuutoksista vai yleisen retrobuumin apinoinnista? En tiedä, mutta asuntoomme sopimattomia kankaita on ilmaantunut useampia. Jos olisi visuaalisesti taitava, voisi eri aikakausien tyylien yhdistelmistä tulla mielenkiintoinen sisustus. Jotenkin kuitenkin jurppii tämä linjattomuus. Oma koulutus ohjaisi seuraamaan yhtenäistä tietyn aikakauden linjaa. Mutta eihän kotiaan kai kannata museoksi muuttaa? Saahan se "elämän kerrostuneisuus" näkyä? Mä HALUAN käyttää mun retroverhoja! No kuka estää, eikä meillä liikoja vieraitakaan käy, joten kuka edes näkisi.

Värien kanssa saattaa tulla nopeastikin ähky. Edellisessä asunnossamme maalasimme makuuhuoneiden seiniä hyvin voimakkailla väreillä. Vuosikausien asuminen valkoisten lastulevyjen ympäröimänä kyllästytti täydellisesti. Muutto tähän taloon tuli reilun vuoden jälkeen. Jo silloin värit olivat alkaneet melkein ahdistaa. No ne olivatkin aivan hirveän voimakkaita: turkoosia ja tummaa luumua, esimerkiksi. Tällä vastassa oli lilaa, vaaleanlilaa ja vihreää.Väriterapian pakkohoitojakson jälkeen olen alkanut näkemään vaalean (valkoisen) eri sävyissä ihanaa harmoniaa. Niihin pystyisi yhdistämään sujuvasti retronruskean (ei sitä vihertävää vauvankakan väristä vaaleanruskeaa vaan tumman ruskean) ja kirkkaan punaisen tai oikeastaan mitä tahansa. Vähän luulen, että nuo retrokankaat tulevat jossain vaiheessa olemaan mielestäni liian värikylläisiä. Mutta palaavat taas sitten aikanaan mielitiettyjen sarjaan. Tällä hetkellä kaappien kätköissä uinuu kokonainen, jonkun toisen asunnon kangasvalikoima. Sisustan kirppisostoksillani rinnakkaistodellisuuden kämppää, jossa kerni kiiltää ja pallotuolit pyörii. Nämä tapetit rajoittavat kankaiden käyttöä.

Joopa joo, kaaos ja liikaa kamaa, jota ei oikeastaan tarvitse. Ja joihinkin ratkaisuihinsa kyllästyy, ennenkuin kokonaisuus on valmis. Pitäsikö aloittaa alusta? Mistä sitä tietää mitä muutaman vuoden jälkeen halajaa? Luulen, että olohuoneen tapetti on pakko vaihtaa. Siihen ei sovi mikään muu verho kuin perunasäkinvärinen tai luonnonvalkoinen kappa , jotka ovat kulkeneet matkassa jo monta vuotta. Tylsää. Mitäköhän oikein valintaa tehdessäni ajattelin? Onneksi tapetoitu seinänpätkä on pieni. Ei kyllä taida Siippa tykätä ajatuksesta. Saatiin riitakin aikaiseksi vuotia laittaessa. Hyvä parisuhdehan perustuu avoimuuteen ja siksi mainitsenkin aina heti kaikista "puutteista". Muuten meni hyvin tapetointi, seinä vain oli aluksi väärä.


 Joskus kauan aikaa sitten eräs miespuolinen tuttavani sanoi, että naiset puhuvat aina verhoista ja syövät aina suklaata. Osittain kohdallani totta, suklaa on loppu.

Jahas, lisätäämpäs tähän päivän kuva-arvoitus. Mikäs se siinä onkaan? Arvauksia?

Joo, sehän on muovinen ruokalappu suoraa kuivausrummusta. Ihan ite tehty!