Olen kai jotenkin jäänyt lapselliselle tasolle, kun välillä ihan tyhmät asiat jaksavat naurattaa loputtomiin. Eilen Orvokki pyysi tuomaan kaupasta "angry bitch" limsaa (tarkoitti angry birds). En ole vieläkään lakannut hihittämästä vedet silmissä. Vähän jo huolestuttavaa. Joskus aikanaan minulla oli happy cow merkkiset kengät. En koskaan päässyt perille siitä, että tarkoittiko lehmäviittaus minua vai sitä, että paras lehmä on kuollut lehmä. Hymyilytti kuitenkin joka kerta kun kengät vetäisin jalkaan. Angry bitch-nimenä saattaisi toimia, voisi olla vaikka teräsvahvistettujen käsilaukkujen merkki. Tuoteperheeseen voisi kuulua myös kynsiviiloja. Ja limussa pitäisi tietenkin olla katkera maku.

Käväisin OmaPiha messuilla torstaina. Kaikenlaista ihanaa oli pilvin pimein hallin täydeltä. Suunnistin kuitenkin vakain askelin ja hajun perusteella sipuleiden ja juurakoiden myyntipaikalla. Ne tosiaan lemuavat pitkälle (etäisyyden määritelmä)! Ostin lisää daalioita ja säkin gladioluksen sipuleita. Tee itse-kukkia! Olen yrittänyt olla pihan kukkivien kasvien kanssa johdonmukainen. Koetan pitää itseni kurissa edes niin, että jokaiselle hankinnalle täytyisi olla paikka mietittynä. Ja värit voisivat olla toisiinsa sopivia. En onnistunut seuraamaan säännöstöä. Gladiolukset (50 sipulia) ovat monivärinen sekoitus, eivätkä välttämättä sovi niille varatulle paikalle. Uusille daalioille ei ole ollenkaan paikkaa ajateltuna...

Sipuleiden kanssa on sellainen riskitekijä mukana, että vättämättä en niitä ajallaan saa maahan. Tai maasta ylös. Täytyisi keskittyä liljoihin ja perennoihin jotka voi jättää penkkiin talveksi. Viime syksynä poikkeuksellisesti sain istutettua sipuleita. Oikein ajatuksella valitsin aurinkoisen ja lämpimän paikan, aikainen kukinta silmissä siintäen. Taas petti johdonmukaisuus. Talven aikana olen lapioinut sipulipenkin päälle julmetun lumikasan käytävältä. Nyt pihalla muut seinustat ovat paljaana, naapurilla viissenttiset idut ja minulla lumipenkki. Yhtenä aamuna kävin aamutakkisilla lapioimassa kasaa alemmas. Naapurin mies totesi, että "sä oot sitten päättänyt ruveta tekemään kevättä". En kyllä enää edes muista mitä sipuleita maahan piilotin. Elän jännittävästi huonomuistisuuttani, mitähän maasta tulee vai tuleeko mitään?

Muutenkin suosittelisin itselleni tuettua puutarhanhoitoa, jonkun asiantuntijan ohjauksella. Pihassa seikkailee 3-4 pensasta ja puskaa joiden paikkaa siirrän joka vuosi. Aluksi siksi, että Siippa pöllyytti projekteineen koko pihan, kohta toisensa jälkeen auki. Minä juoksentelin jos jonkinlainen pöheikkö sylissäni siirtelemässä vanhaa kasvillisuutta turvaan. Malva-parkakin oli samana kesänä kolmessa eri paikassa. Siipalle sanoin useasta kasvista, että kaiva ihan mistä muualta, mutta tuo on tuossa turvassa. Ja jotenkin juuri se kohta oli sitten jäänyt mieleen kaivamista vaativana paikkana. Ikivanhan ihanan runsaan unikko ja päivänlilja penkin päälle, ukkokulta kasasi tontilta kaadettujen puiden rungot. Lumen alta paljastui tuholaisen uusin saavutus, syysasterit ovat betonilaattakasan alla.

Yhteispohjoismaisen kasvi ja kaivanto-rallin jälkeen olen siirrellyt pensaita siksi, että hoito-ohjeita uhmaten olen ne vääränlaiseen kasvupaikkaan tyrkännyt. Rhodon yritin saada väkisin menestymää aurinkoisella paikalla. Avara luonto voitti ja päätin lopulta siirtää kituvan tikun varjoiseen paikkaan. Kuinka ollakkaan, sain puskan kaivettua maasta, mutta into lopahti just siihen ja talvi yllätti ennen uuteen paikkaan viemistä. Rhodo vietti talven juuret paljaana nurinniskoin lumihangen alla ja voi todella hyvin keväällä. Ensimmäistä kertaa ,taimitarhalta tuomisen jälkeen, teki kukkiakin seuraavana kesänä.

Tuhosin tuossa edellisenä keväänä miehen ruusupensaat. Miehen sen takia, kun on ne (rumat) pihaan tuonut. En minä tahallani, tyhmyyttäni vain. Leikkasin ruusut keväällä liian alas. Tuhosin kuulemma jalostusoksan. Tuollaisesta(kaan) koskaan kuullutkaan... Nyt ennen hillitty kaunismuotoinen kasvusto punkee ylös valtavan pitkiä pajumaisia oksia. Ennen vain kaksiväriset kukat olivat rumia, nyt koko kasvi.

Perinteisesti kaiken kitumisen vastapainoksi rikkaruohot ja orapihlaja kukoistavat kiusakseni. Kitkeminen on ahterista ja vielä enemmän ärsyttävää on orapihlaja-aidan leikkaaminen. Niin ja sitten myös lavapuutarhan salaatit rehottavat. Syksyllä salaattipuut huojuvat sähkölinjoja hipoen.. Ylikasvanut salaatti on hassu näky, varsinainen salko. Kai tässä muutaman vuoden kuluttua kyllästyn puutarhasekoiluuni ja luovutan, pyydän Lemminkäisen miehet hommiin.