Kesämuistoja uutta odotellessa

Kohta, jooko?

Olen ehdottomasti kesä-ihminen. Toimintatehot ovat aivan eri luokkaa valoisana aikana, kuin talven pimeydessä. En ymmärrä, miksi talvella pitäisi lähteä ulos pimeään palelemaan ja haahuilemaan, kun tuo olomuodoltaan vaihteleva vesisade on kerrostunut kaikkialle hankaloittamaan muutenkin vaikeaa ylitopattuna liikkumista. Valkoista sontaa taivaalta, jonka päivittäinen kulkuväyliltä poistaminen on kuin kuusihenkisen perheen pyykkirumba: vaikka kuinka hulluna huhkit, aina on samankokoinen tai isompi röykkiö odottamassa. Osalla on talveksi hyviä ja (mielestään)  huippumukavia harrastuksia. Kirjaimellisesti takapuolelleen menneen lautailun harjoittelujakson jälkeen (viikkoon en istunut), olen sitä mieltä, että pitäkööt tervehenkiset tapansa. Pakko kai tuohonkin lajiin on vielä palata. MUTTA vasta ensi talvena. Paras vuodenaika, kesä, on välissä! Ja minulla kesä kestää yhdeksän kuukautta.

Toivottavasti pioni tekee
 ensi kesänä jo kaksi kukkaa.

Mielestäni kesäkausi alkaa kun pääsen ulkotöihin huhtikuussa. Ja kesä loppuu, kun maa jäätyy ja tulee lumet. Tuon välissä olevan ajan olen  ulkona. Töissä aina, ja todella paljon myös vapaalla. Olen huomannut sellaisen asian, että luonto osaa pitää huolen omistaan. Kun viettää paljon aikaa ulkona, alkaa karvankasvu tehostua. Ei mitään jouhia ja partaa sentään, mutta kasvoissa lisääntyy pikku-untuva. Välillä tuntuu, että näyttää jetiltä ja voi kammata naamansa, mutta ei se nyt sentään niin voimakasta kasvustoa ole. Toisaalta ehkä vain ihokarvat erottuvat paremmin kun iho ruskettuu ja haitulat vaalenee... (Tai sitten kyseessä onkin vaihdevuodet ja kiellän totuuden itseltäni. Tai olen vain syntyjään lähempänä apinaa, kuin kanssasisareni. Toisaalta voi olla myös niin, että tällaisista asioista ei puhuta julkisesti, hups, taas.). Biologia hankkii siis suojaa karvattomalle kädelliselle.

Onkohan joriininjuuret selvinneet
 talvesta kellarissa?

Välillä kyllä kesällä on onnellinen niistä sadepäivistä, kun ei koe mitään pakkoa lähteä ulos. Voi hyvällä syyllä lojua sisällä. Yleensä olisi kyllä siivoamistakin näihin päiviin kerääntynyt, mutta yritän pitää kiinni periaatteesta, että harmaalla kelillä saa olla laiska ja hapan akka. Ja aina maanantaisin saa myös olla hapan ja puhumaton kurttunaama. Mistä muut muuten tietäisivät, että on maanantai? Toisaalta, sää näyttää kyllä aina sisältä katsottuna huonommalta, kuin se ulkona ollessa onkaan. Hyvin harvoin sateet kestävät paikoitellen pitkiä aikoja. Kesäisistä sadekuuroista selviää yleensä vanhan sanonnan mukaisesti: Kyllä kesä kuivaa sen minkä kastelee. Ja syksyisin se paljon puhuttu, oikea pukeutuminen, auttaa asiaa. Kestävimmät sadetakit ovat muuten vanhoja ja kotimaisia.

Onneksi ainoa nähty
tämän lajin edustaja

Helle on myös välillä lamauttava sääilmiö. Viime kesänä väistin sujuvasti tuollaisen ajanjakson heinäkuussa. Uusimme yhden huoneen lattian kokonaan ja samalla asensin Isähahmoni kanssa tuulensuojalevyt koko talon alle.  Ei kuulkaa ollut työtilat suuret! Rossipohjassa oli kyllä tarvittava ilmavara, mutta paikoitellen maa-ainesta joutui siirtelemään, että palkkien alta pääsi ryömimään. Aloitimme lapioilla ryömintäuran kaivamisen. Siitä pikkuhiljaa siirryimme pienempiin työkaluihin, lopulta ruoputimme madonpolkujamme puutarhalapiolla. Mietiskelimme, että seuraavaksi kannattaisi kai hakea ruokalusikka ja harjoitella vankilapakoa käytännössä. Alkuun palkkien alta ahtautuminen aiheutti pientä ahdistusta minulle, kymmenen päivän jälkeen tila tuntui huomattavasti avarammalta. Kaikkeen tottuu. Ahtaaksi paikat menivät Isähahmolle kun rottamuumio pyöri hänen allaan. Nopea ja notkea lähtö talon alta ulkotiloihin. Suorastaan osoitus poikkeuksellisista permantovoimistelu-kyvyistä!

Kontiaisella on kontiot.

Ulkolämpötilasta ei ollut talon alla mitään havaintoa. Pitkähihaiset ja -lahkeiset päällä, turvakengissä ja kumppareissa, lippiksissä ja hengityssuojaimissa ei onneksi tullut kuuma. Hengästys kylläkin. Kymmenen päivän aikana oppi ryömimään sujuvasti. Parhaiten pääsee eteenpäin kyynärvarsien ja varpaiden varassa. Varpailla kouraistaan ja kas, pääsee aina sen kymmenen senttiä eteenpäin. Liikkeen toiston tiheys määrää vauhdin. Muutaman päivän matoilun jälkeen maanpinnalle kohosi mukulakivien parvi, kun hienompi aines tamppautui tiiviimmäksi. Kyljet näyttivät ketjuilla hakatuilta. Vihjeenä muuten, hernekeitto ei ole paras vaihtoehto lounaaksi, kun on vielä loppupäivän vääntelehtimässä vatsallaan maassa. Tulee vatsanpuruja.

Ulkomaailmassa äitini suoritti omaa urakkaansa lastenvahtina, ruokahuoltajana ja siivousvastaavana. Kellarista kantautui julmettu määrä pölyä kengissämme. Konttausikäinen lapsi samoilla lattioilla ei ole niin hyvä yhdistelmä. Siippa kävi töissä ja hoiteli levynleikkauksia apparina ja myöhemmin uusitun lattian eristämisen ja rakentamisen.

Parasta tässä tulevan kesän odottamisessa on se, että tuulensuojalevytys on valmis. Ei kiitos uusintaa, vaikkakin rintaani röyhistäen urakkaa ajattelen. Paska homma, mutta tulipa tehtyä! Lattiat ovat olleet huomattavasti lämpimämmät tänä talvena.