sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kun asuu neljän lapsen kanssa

- vessassa on aina tyhjä hylsy vessapaperitelineessä
- joku voi koska tahansa astua varpaillesi
- kynsileikkuri on aina kateissa (köytin sen patteriin, nyt löytyy)
- suklaat ja herkut täytyy piilottaa pomminvarmoihin paikkoihin
- kun saa lämpimän ruuan eteensä, jollain on jokin hätä (pienillä yleensä se kakkahätä)
- yhtäkään puhelua ei voi puhua keskeytyksettä
- vessassa ei ole voinut käydä rauhassa melkein 16-vuoteen, oven takaa kuuluu joka kerta "äiti!" Nuorimmat tytöt hajottivat myös yhden vessanoven kahvan roikkumalla ja rynkyttämällä.
- välillä tuhansien eurojen kilohintaista irtopuuteria imuroidaan lattialta
- saksiin olen kirjoittanut "äidin!" ja piirtänyt pääkallon ristikkäisine sääriluineen varoittamaan koskemasta. Ainakin kymmenen pilatun ja kadotetun saksen jälkeen. Mies auttaa lapsia tässä tuhostelussa...
- kohta sanalla on kaksi merkitystä: -"siivoa lapsi!"  -"kohta" = ei tule tapahtumaan lähimpään viikkoon. Mutta auta armias jos on vaikka luvannut leipoa, niin sen täytyy tapahtua juuri sillä siunaamalla sekunnilla. Kohta on jo aivan liian kaukainen ajankohta.
- naulakko on tuntematon käsite. Olen yrittänyt vihjaista, että sellainen vallankumouksellinen ja moderni keksintö löytyy meidänkin eteisestä.
- hanskat ja sukat ovat aina kateissa, minun pitäisi tietää missä
- tyhjä maitopurkki on aina tiskipöydällä, ei koskaan roskiksessa
- oma aika tarkoittaa sitä, että pääsee päiväksi töihin
- ruoka ei koskaan miellytä kaikkia
- joku vie aina astioita omaan huoneeseensa
- kaikki ovat ulkoiluttaneet koiran viimeksi



lauantai 27. lokakuuta 2012

Löytöjä

Kaunis aurinkoinen päivä kuvata löytöjä, sehän täytyy hyödyntää! Tässä torpassa nuo hämäremmät päivät ovat todella pimeitä. En tiedä johtuneeko lukuisista sammuneista lampuista vai energiasäästölamppujen liian pienestä tehosta. Ikuinen pimeys ärsyttää. Ei kuitenkaan niin suurissa määrin, että nostaisi ahterinsa sohvalta ja tekisi jotain. Ehkä pimeys on jo lamaannuttanut aivot ja jatkuva melatoniinin tuotanto on päällä. Mutta ah, armas aurinko, tyttäreni Esikon sanoin, mikään ei masenna syksyllä niin kuin keväinen päivä. Kun ollaan menossa aina vaan pimeämpään ja kesään on vielä ikuisuus.

Tein eilen kirpparilöydön aiemmille löydöilleni. Vihreä rautalanka-amppeli muutti kaiken. Finelin emalikulhot saivat äkillisesti ihan oikean käyttötarkoituksen. Kukapa olisi uskonut, että lakkaan makuuttamasta löytöjäni tyhjää täynnä. Kulhot pitävät yrttien kasteluvedet korkeuksissa. Sipulithan olisi voinut iskeä ihan tuohon koriinkin, mutta aatoksissa siintelee basilikat ja persiljat. Sipulit siis esiintyvät kuvassa malleina ja joskus olen myös nähnyt kauniimman ruohosipulin.


Muutaman viikon takainen ilahduttaja on tanskalaisen Björn Wiinbladin pieni Flora maljakko. Iloani ei vähennä yhtään se, että maljakko on saanut pohjaansa pärstiön ja pintaansa hiushalkeaman. Posliini ei enää soi ehjänä. Viat ovat huomaamattomia ja astia ilahduttaa ihan tuollaisenaan. Kovasti kiinnostaisi kotimaisesta tuotannosta esimerkiksi Esteri Tomulan Pastoraali-sarja, jossa mielestäni on hieman samantyylistä kynänkäyttöä. Löytyäppä sellainen joskus.

Mukaan tarttui eiliseltä kirppiskierrokselta myös itselleni poikkeuksellisen herkkää tyyliä edustavia esineitä. En kertakaikkiaan pystynyt vastustamaan hyytelö(?)muotin paksun lasin kauneutta. Ajatella, kuinka kaunis tuo olisi esim karpalohyytelöllä täytettynä. Lusikat ovat hyvin kevyttä materiaalia, olisiko alumiinia? Ne ostin taitellakseni niistä naulakot astiapyyhetelineeseen. Teline täytyy vielä ensin (löytää ullakolta ja) maalata. Lusikoita oli kirpulla kolme, yksi ihan samanlainen löytyi kätköistäni mummanperintönä. Mahtaakohan tuo materiaali kestää taivuttamisen katkeamatta. Kuvassa oleva kangas on aikaisempi löytö, Tampellan ehtoo. Ehkä ripustelen tällaisia ikkunoihin värikylläisen kauden mentyä ohi.

PS: Meillä suorastaan löyhkää puberteetti nykyään. Murkku hyppii tasajalkaa keittiössä kermapurkin kanssa, kun haluaisi kokeilla jotain käsittämätöntä ruokalajia vaikka valmis ruoka edessä. Huokaus. Jaksaisi odottaa, että ehdin neuvoa mutta ei, huutaa vain "Mä haluun!!" Mites tuo eroaa siitä uhmaiästä?

maanantai 22. lokakuuta 2012

Hei hei, pottatuoli!

Otsikko ei tarkoita sitä, että Touko olisi oppinut kuivaksi. Harjoittelu on hyvällä alulla, mutta ei vielä vedenpitävä järjestelmä (ontuva kielikuva sallittakoon). Iltatähden eiliset kaksivuotissynttärit kirvoittivat äitivanhan muisteloihin. Vanhemmat muksut, meidän tyttökaarti, ovat syntyneet viiden vuoden sisällä. Aikamoinen hulina oli silloin, kun kotona juoksenteli kolme alle viisivuotiasta. Tai kaksi pienintä eivät juoksennelleet kovasti, olivat vaipoissa ja kannettavia yhtäaikaa. Ikäeroa on 1 vuosi ja 4 kuukautta. Nuorimmaista kun olisin imettänyt, keskimmäinen yritti käydä vessassa imeskelemässä vessaharjaa. Siinä sitten äiti ravasi yläosa paljaana, tissit liehuen, pelastamaan tilannetta. Jotenkin elämä kuitenkin asettui rutinoituneisiin uomiinsa ja asiat sujuivat suhteellisen normaalin puitteissa. Lähikaupan kassalla sanoin joskus, että seuraavassa elämässä hankin sitten lapset isoilla ikäeroilla. Vaikka kymmenen vuoden välein. Vanhemmasta lapsesta saattaisi olla apua pienemmän kanssa.

Sitten tulikin se seuraava elämä ihan tässä saman elämän aikana. Iltatähti tilaukseen pitkällisten ikäpohdintojen jälkeen. Nuorin tytöistä oli melkein yhdeksän Toukon syntyessä. Vielä samana päivänä, kun ultraäänestä selvisi vauvan sukupuoli, olin aamulla ostanut tyttövauvanvaatteita. Vauvathan olivat mielestäni aina tyttöjä. Meillä oli ollut hyvin tyttövaltainen sukukin. Sisareni oli hiljattain saanut pojan, mutta eihän se mielestäni minuun sinänsä liittynyt mitenkään. Sukupuolella ei ole koskaan ollut minulle tai Siipalle väliä sinänsä, nyt joutui vastailemaan ihmisten kysymyksiin, miltä se nyt oikein tuntuu saada vihdoinkin se poika. En osannut vastata. Enkä osaa vieläkään vastata, miltä se nyt tuntuu kun on poika. Olen yrittänyt sanoa, että kyllä se ihan on tavallinen ja samanlainen vauva ja lapsi ja rakas, vaikka vaippaa vaihtaessa täytyykin toisinaan suihkua väistellä. Raskausaikana tosin olin kauhuissani kun vauva rassu sai mielestäni kramppeja tai hermostollisia värinöitä. Sisko lohdutti (sisäisesti kai nauraen), että siltä tuntuu, kun poikasikiö harjoittelee vedenpoistoa...

Yksi asia, minkä nyt olen oppinut poika- ja tyttölasten eroista on se, että pottatuoleissa oleva nystyrä edessä keskellä, ei olekaan vain sitä varten, että lapsi ei pyöriskele hulluna istunnon aikana. Sillähän on oikein oma merkityksensä! Toukoa odottaessani ostin hienon retropottatuolin. Nyt sitä testaillessamme olen huomannut sen olevan tyttöjen tuoli. Nesteet tulevat potan ja istuinosan välistä lattialle. Suuri harmistus. Hieman lohduttaa, että nystyrällä varustettu uusi keija on sentään keltainen. Pahaksi onneksi myös Iltatähti on ihastunut enemmän retroversioon ja hakee sen aina piilosta esiin. Nyt on pakko sanoa hei hei, pottatuoli ja laitettava istuin eteenpäin. Vai kannattaisiko jo näillä ikävuosilla jättää varastoon odottelemaan lastenlapsia? Hei hei, pottatuoli myös siitä syystä, että tässä nämä omat vauvat ovat. Ei ole enää tulossa uusia pissapöksyjä tähän huusholliin. Haikeaa, mutta toisaalta huojentavaa. Onneksi maailmaan saapuu vauvoja myös lähipiiriin ja minäkin saan käväistä heitä haistelemassa.



Ja kyllä, huomattavasti Iltatähteä vanhemmista lapsista on ollut aivan suunnaton apu. On täysin eri asia hoitaa kolmea alle viisivuotiasta miehen ollessa töissä, kuin että viisi hoitaa yhtä pientä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Tyhjänpäitten

Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa yhtään mistään tällä hetkellä. Mutta kun pitäisi taas hoidella paperiasioita, niin koen huomattavan mielekkääksi avata mieluummin tyhjä sivu blogista ja kirjoitella jotain. Syksy ei todellakaan ole lempivuodenaikani. Kaikki on rumaa, märkää, inhottavaa ja ikävää. Tekemättömät työt irvistelevät nurkissa ja puhti on täysin poissa. Sain virkattua yhden villasukan. Koskahan olisi tarmoa tehdä pari kaveriksi? Lattiat alkavat olla viileät ja tossutkin ovat kateissa. Aamulla herääminen on pimeyden vuoksi vaikeaa, sarastuslamppua en oikein voi käyttää ettei Iltatähti heräisi kanssani 4.30. Nukkukoon rauhassa vielä aamuun saakka.

Voi melankolia!

Tauottomista sateista huolimatta olemme Siipan kanssa jaksaneet istua terassilla iltaisin öljylyhdyn valossa. Vuotavan päivänvarjon tiputellessa kylmiä pisaroita niskaamme. Toissapäivänä makoilin sohvalla peittojen alla hyvän kirjan kanssa. Kai tässä vuodenajassa kuitenkin on joitain ilonkin aiheita. Vai onko? Ainakaan vielä ei sada räntää.