Vihdoinkin Hortensian nuppiullakolla on valot takaisin päällä. On tullut roikotettua alahuulta jo jokunen tovi. Pelkäsin jo, että tänä vuonna ei henkisen talven jälkeen tule ollenkaan kesää, kuten nälkävuonna 1867. Järvet jäässä ja rekikeli juhannukseen ja ensimmäiset hallayöt heinäkuun puolessavälissä. Pakkasyöt syyskuun alussa. Onneksi tuo ihana aurinko on paistanut viime aikoina. Alkuun kyllä katselin sitä verhojen takaa möhöttäen ja kurtistellen, kiljaisten välillä "bright light" Gremlins tyylisesti kauhusta sätkien. On se kumma kun koskaan ei ole hyvä. Ensin marisee talven pimeyttä, seuraavaksi liikaa kirkkautta. Aikansa kun paistatteli, niin tottui ja enenevä valoisuus alkoi tuntua hyvältä. Päätin vielä tehostaa omaehtoisella väriterapialla vaikutusta, eli keltaista keittiöön! Heti joulun jälkeen ripustelin ikkunaan oranssinkeltaiset optiset omenat mutta nyt ne eivät olleet mielestäni tarpeeksi kirkkaat. Kirpulta uudet ja johan on mielessä ja keittiössä valoisampaa! Arska mollukka tosin halusi pysyä kuvaushetkellä piilossa. Kuvassa keskellä esine, jota en koskaan uskonut ostavani. Länsisaksalainen keramiikkavaasi. Mutta tuota väriä en voinut kirpulle jättää.

Aikaisempia kirppistelyostoksia. Antti Nurmesniemen pikkupadat. Lisätietoa täältä http://museokirjastossa.blogspot.fi/2012/09/antti-nurmesniemen-matala-vuoka.html
ja ilmeisesti Finelin kasari

Kuvissa valmistumassa hyvää murjotuksentappajaa banoffeeta. Niin makeaa että irvistelyttää. Pitäsi kai hymyilyttää, mutta murjotukseen tehoaa ilmeen kuin ilmeen muutos. Ei sitä heti kannata odottaa julmettua riemuitsemista. Minulle jotenkin sopii hyvin sellainen leipominen jossa keitellään säilyketölkkejä ja hakataan kaulimella pussissa olevia keksejä murskaksi. Kunnon mieltä ylentävää ronskia touhua ja piiloaggressiivista hosumista. (Näissä kuvissa tosin en hakannut, tajusin sen tehokkuuden myöhemmin.)


Etteeppäin, etteeppäin, kevättä kohti!

Hortensialla on ollut tupa jumi eli mökkihöperyys on ottanut vallan. Blogikin on ollut tauolla ja muutenkin omissa oloissaan möllöttäminen on tuntunut erittäin hyvältä. Jotakin olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Eilen Toukolle taas kerran valmistui paita.

Pidän kovasti sinisestä väristä, mutta viikinkikangas mielestäni vaati raikastamista. Hihojen väri ei täysin vastaa kuvioiden oranssia, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. Vähän mietityttää materiaalien erilaisuus, hihat ovat ohuemmat. Toivottavasti ei tunnu inhottavalta päällä.

Tänään sain vihdoin toteutettua pitkäaikaisen ajatukseni. Toukon tulevaan huoneeseen valmistui lampunvarjostin.

 Talven rasittavuus taas vaivaa kuvia, kaikki on pimeää. Varjostin vaatii vielä sähköt ollakseen sitten lopulta lamppu. Ikean valmislamppusysteemi ei mene tuosta yläosan aukosta sisään, joten täytyy sitten vedellä johdot vähän toisin. Varjostin saa vielä ehkä nauhat ylä- ja alaosiin, että kiinnitysniitit peittyvät. Kuvissa varjostin näyttää mittakaavaltaan vähän erilaiselta kuin onkaan. Aika massiivinen, mutta katossa näyttää suhteiltaan paremmalta. Kankaan kuviot olivat isot, enkä malttanut tehdä niille vääryyttä pilkkomalla liian pieniksi. Leijonat eivät "kulje" tasaisessa linjassa, joten toisellapuolella lamppua eläimet ovat yläosassa ja toisella alaosassa. Kolmannella toljottaa yksi hämmästynyt otus keskellä.. Nyt kun vielä saisi vauhtia Toukon huoneen tyhjentämiseen ja remonttiin, niin pääsisi ripustamaan valonlähteen kattoon. Oli muuten todella kivaa askartelua tuo varjostimen teko. Seuraavaksi pitäisi tehdä varjostin vanhaan kameran kolmijalkaan. Minkäköhän kuosin siihen valitsisi? Tuota leijona retrokangasta olen muuten yrittänyt selvitellä, mahtaisiko olla Maikki Harjanteen käsialaa. Olisin kovin kiitollinen tiedosta, utelias kun olen.

Löytöjä

Kaunis aurinkoinen päivä kuvata löytöjä, sehän täytyy hyödyntää! Tässä torpassa nuo hämäremmät päivät ovat todella pimeitä. En tiedä johtuneeko lukuisista sammuneista lampuista vai energiasäästölamppujen liian pienestä tehosta. Ikuinen pimeys ärsyttää. Ei kuitenkaan niin suurissa määrin, että nostaisi ahterinsa sohvalta ja tekisi jotain. Ehkä pimeys on jo lamaannuttanut aivot ja jatkuva melatoniinin tuotanto on päällä. Mutta ah, armas aurinko, tyttäreni Esikon sanoin, mikään ei masenna syksyllä niin kuin keväinen päivä. Kun ollaan menossa aina vaan pimeämpään ja kesään on vielä ikuisuus.

Tein eilen kirpparilöydön aiemmille löydöilleni. Vihreä rautalanka-amppeli muutti kaiken. Finelin emalikulhot saivat äkillisesti ihan oikean käyttötarkoituksen. Kukapa olisi uskonut, että lakkaan makuuttamasta löytöjäni tyhjää täynnä. Kulhot pitävät yrttien kasteluvedet korkeuksissa. Sipulithan olisi voinut iskeä ihan tuohon koriinkin, mutta aatoksissa siintelee basilikat ja persiljat. Sipulit siis esiintyvät kuvassa malleina ja joskus olen myös nähnyt kauniimman ruohosipulin.

Muutaman viikon takainen ilahduttaja on tanskalaisen Björn Wiinbladin pieni Flora maljakko. Iloani ei vähennä yhtään se, että maljakko on saanut pohjaansa pärstiön ja pintaansa hiushalkeaman. Posliini ei enää soi ehjänä. Viat ovat huomaamattomia ja astia ilahduttaa ihan tuollaisenaan. Kovasti kiinnostaisi kotimaisesta tuotannosta esimerkiksi Esteri Tomulan Pastoraali-sarja, jossa mielestäni on hieman samantyylistä kynänkäyttöä. Löytyäppä sellainen joskus.

Mukaan tarttui eiliseltä kirppiskierrokselta myös itselleni poikkeuksellisen herkkää tyyliä edustavia esineitä. En kertakaikkiaan pystynyt vastustamaan hyytelö(?)muotin paksun lasin kauneutta. Ajatella, kuinka kaunis tuo olisi esim karpalohyytelöllä täytettynä. Lusikat ovat hyvin kevyttä materiaalia, olisiko alumiinia? Ne ostin taitellakseni niistä naulakot astiapyyhetelineeseen. Teline täytyy vielä ensin (löytää ullakolta ja) maalata. Lusikoita oli kirpulla kolme, yksi ihan samanlainen löytyi kätköistäni mummanperintönä. Mahtaakohan tuo materiaali kestää taivuttamisen katkeamatta. Kuvassa oleva kangas on aikaisempi löytö, Tampellan ehtoo. Ehkä ripustelen tällaisia ikkunoihin värikylläisen kauden mentyä ohi.

PS: Meillä suorastaan löyhkää puberteetti nykyään. Murkku hyppii tasajalkaa keittiössä kermapurkin kanssa, kun haluaisi kokeilla jotain käsittämätöntä ruokalajia vaikka valmis ruoka edessä. Huokaus. Jaksaisi odottaa, että ehdin neuvoa mutta ei, huutaa vain "Mä haluun!!" Mites tuo eroaa siitä uhmaiästä?

Iih ihana kangas (ja sata sen kaveria)!

Hortensian tönössä ei ole tarpeeksi ikkunoita. Riittävästi kyllä valaistustarpeeseen, mutta omistamieni verhojen roikottamiseen ne eivät riitä. Jostain itselleni hyvin vieraasta syystä, olen suunnattoman ihastunut kankaisiin. Varsinkin 70-luvun kirkkaisiin painokuviollisiin (Miten tyttömäistä ja viittaisi edes alkeellisiin kodinhengetärtaitoihin, joita minulla ei todellakaan ole!).  Erityisesti pidän Anneli Airikka-Lammen Fin-Helenille tekemistä kuoseista. Onni potkaisi Hanttipatun akkaa viimeisenä työpäivänä ennen kesälomaa. Töissä loppui tekeminen työmaaorganisoinnin ongelmien vuoksi ja hyppäsimme työparin kanssa autoon ja kiersimme kaikki mahdolliset lähimaaston (eivät niin kovin lähellä) Fidat. Kaikenlaista mahottoman kivaa tarttui matkaan mukaan, muun muassa Sarviksen neliskulmaisia astioita, jotka jo jätin hyllyyn mutta palasin yläkertaan hakemaan mukaani. Ja sitten se reissun päälöytö myös. Meinasi itku tulla, kun kangaskasasta pilkisti haaveilun kohde. Ihana ruukkukukka-kangas. Ruskeana minulla tällaista on jo ennestään, mutta pala on pieni ja osittain rasvatahrainen. Pitääkin muuten muistaa kokeilla sappisaippuaa tyykiin, sekun on osoittautunut sangen oivalliseksi aineeksi. Raaka mustikkakin lähti keltaisesta joustofroteesta. Mielestäni tuon yhdistelmän puhtaaksi saamista voi jo pitää saavutuksena. Verho on suunnattu aika selvästi keittiöön tai sitten lasikuistille. Meidän keittiön väritykseen se ei sovi ja verantaa ei ole. Mikä ihme hulluus saa ihmisen ostamaan kaappiin tavaraa, jolle ei todennäköisesti ole käyttöä? En kyllä kankaasta luovu, enkä siitä toisesta erivärisestä, on vain niin ihania ja herättelee jotain outoja lämpöisiä tunteita sydänalassa. Käsittämätöntä, mitä keski-ikä ihmiselle tekee! Ruskeapohjainen rasvatahrainen kangas on kyllä harkinnassa lyhentää kapaksi ja käyttää ylijäämä kassimateriaaliksi. En ole malttanut lähteä verhoa vielä saksimaan mutta nyt olisi materiaalia tuossa sinisessä ja vielä jäisi kaapin kätköön jälkipolvilta turvaan vanhuuden varaksi.

sarviksen muovilautasia

Lisäksi löytyi vielä Erik Koldin lievästi muhjoutunut purkki.
Poikkeuksellisesti purkki pääsi oikeasti käyttöön sokeriastiaksi.

Toinen erityisen mieluisa kirpputorilöytö eiliseltä on Finlaysonin pussilakanakuvasto vuodelta 1975, viimeinen vuosi, kun PMK (Puuvillatehtaitten myyntikonttori) oli kuvassa mukana. Pieni liparehan tuo on, mutta ensinnäkin pysynyt ihan priimakuntoisena ja suurinta iloa tuottaa tekstit, joissa kerrotaan kunkin kuosin kohdalla kaikki tuolloin valmistuksessa olleet värit. Auttaa kankaitten ajoittamisessa. Ihana ihminen oli tämän opiskelupapereihinsa säästänyt.

Tässä iloksenne samanhenkiset. (Kuvat suurenevat klikkaamalla.):

Finlaysonin kuvasto vuodelta 1975

apilakangas ja sydänkangas, ihanat retrokuosit

Optista omenaa minulla on kellanoranssina (vähän hankala väri määritellä). Sen ajoittamiseen ei tämä mainosläpyskä auttanut, olisiko uustuotantoa? Sellaista myös olen tässä mietiskellyt, että mitenköhän päin suunnittelija on alunperin kuvion ajatellut? Joissain (saattaa olla useimmissa) näkemissäni tuon aikaisissa kuvissa omena on tikku alaspäin. Kuten tuossa pussilakanassakin. Nykyään taitaa immeiset ripustaa kankaan niin päin ikkunaan, että tikku on ylöspäin. Tosin poikkeuksiakin olen nähnyt esimerkiksi käsitöissä. Ken tietää kertokoon jos jaksaa, saatanpa itsekin joskus yllättää itseni ja hankkia jostain tietoa lisää.

Samasta kansiosta edellisen kanssa löytyi myös Sokoksen mainos, jossa myös on kuvia kankaista. Tässä nimineen. Valmistaja  finncotton. "Mallaa" olen monesti ihastellut, mutta en vielä saaliikseni saanut.

Pakko laittaa tähän kankaisiin liittymätön kuva. Tästä vain tulee niin lapsuudenkoti mieleen. Äidin silitysrauta ja mankeli ja kaikki muukin näyttää tutulta.

On se kyllä mahtavaa, että jotkut säästävät kuvastoja ja mainoksia. Itse en ole koskaan tajunnut, mutta sisareni Kaunokki on muistaakseni ajankuvaa tallettanut joidenkin postimyyntikuvastojen muodossa. Toisaalta onni, että on olemassa edes jokin asia jota en "kerää".

Lisäys: Kuvasin tuon Sokoksen mainoksen kokonaisuudessaan (no lihaosaston jätin pois). Tässäpä näitä. Suurenevat napsauttamalla. Jouduin ottamaan kaksi kuvaa per sivu kun mainos on tuollainen "foliokokoinen" tai jotain sellaista, minä näistä termeistä tiedä. Mutta kuvat siis hieman ärsyttävästi toistavat samoja asioita. Koittakaa kestää.

Karkauspäivä

Kirje avokkaalleni elikkäs Siipalle:

Hei Mies!

Tänään on taas se karkauspäivä. Olet ymmärtänyt asian väärin ja karkasit taas asioille. Muistatko kun neljä vuotta sitten kosin sinua. Ja kosin muuten kahdeksankin vuotta sitten. Sitä minä vaan, että voisit toimittaa ne kankaat vihdoin. Tätä tähtikangasta haluaisin täältä, koska loistanhan elämässäsi kuin tähti yössä (ennemminkin kuin majakka myrskyssä: samaa kokoluokkaa ja vaikea luovia luokse). Iltatähden paidasta puuttuisivat hihat ja tuolla mustalla haluaisin ne toteuttaa. Voin yrittää tehdä myös sinulle jotain pientä, vaikka kalsarit.

T: Hortensia

p.s. Katsotaan illalla, kosinko vai en. Täytyy tarkastaa ensin kangaskaapista puuttuuko mitään.





lisäys:

p.s. 2 Käväisin poissa ollessasi kirpputorilla. Palataan asiaan taas neljän vuoden kuluttua, mutta syödään ihmeessä jotain fondyytä tai dipattavaa tänään.