Olen pelannut itseni sisustuksellisesti pussiin! Monessakin huoneessa. Muutama vuosi sitten hirveällä halulla valitut tapetit ovat päässeet voitolle. Ihanat kuosit ovat alkaneet ärsyttää, kun ne määrittävät hyvin tarkasti sekä muun sisustuksen värit, että kuviot. Keittiössä yhdellä seinällä meillä on Lim & Handtryck:n jugend tapetti. Rullat sain tilattua Rakennusapteekin kautta, suoraa tätä ei heidän valikoimissaan ollut, mutta Lim & Handtrykin sivulta saatujen tietojen perusteella tilaus onnistui nopeasti ja kätevästi. Mukavaa, kun ei tarvinnut jännittää omaa kielitaitoaan. Muut seinät ovat maalattuja. Keittiötä maalattiin useita kertoja, kun oikea värisävy ei tahtonut millään löytyä. Liian punaista, liian sinistä ja liian keltaista tuli kokeiltua, ennenkuin tajusin lähteä maalikauppaan tapetinpala mukanani. Siitä sitten myyjä sai skannattua oikean värisävyn ja sekoitteli sopivan maalin. Värisävyn olen ristinyt "nikotiiniksi". Ihan samanlaiseksi oli olutravintolan valkoinen seinä värjääntynyt vuosien tupakoinnin jälkeen (aika ennen tupakkalakia). Luulin aina, että seinä oli kellertävä, mutta oikea väri paljastui, kun pesin seinällä riippuvia koristepannuja. Pidän tapetista edelleen, sen alkuperä on 1900-luvun alusta. Tällaisella tapetilla oli päällystetty Tukholman Södra Teatern:n lämpiö. Väristä en tiedä onko alkuperäinen, myynnissä on kahta muutakin sävyä.Tapetti itsessään on hieno, MUTTA asumme 1940-luvun lopulla rakennetussa tyyppitalossa. Sinänsä jugend-kuvio ja väri ei mielestäni riitele 1950-luvun sisustus- ja arkkitehtoonisten ratkaisujen kanssa. Ongelmana on oma häröily muun esineistön ja kangasvalintojen kanssa. Olen täydellisesti retkahtanut 1970-luvun retrokankaisiin ja kirkkaisiin väreihin. Johtuneeko Iltatähden aikaansaamista hormonimuutoksista vai yleisen retrobuumin apinoinnista? En tiedä, mutta asuntoomme sopimattomia kankaita on ilmaantunut useampia. Jos olisi visuaalisesti taitava, voisi eri aikakausien tyylien yhdistelmistä tulla mielenkiintoinen sisustus. Jotenkin kuitenkin jurppii tämä linjattomuus. Oma koulutus ohjaisi seuraamaan yhtenäistä tietyn aikakauden linjaa. Mutta eihän kotiaan kai kannata museoksi muuttaa? Saahan se "elämän kerrostuneisuus" näkyä? Mä HALUAN käyttää mun retroverhoja! No kuka estää, eikä meillä liikoja vieraitakaan käy, joten kuka edes näkisi.
Värien kanssa saattaa tulla nopeastikin ähky. Edellisessä asunnossamme maalasimme makuuhuoneiden seiniä hyvin voimakkailla väreillä. Vuosikausien asuminen valkoisten lastulevyjen ympäröimänä kyllästytti täydellisesti. Muutto tähän taloon tuli reilun vuoden jälkeen. Jo silloin värit olivat alkaneet melkein ahdistaa. No ne olivatkin aivan hirveän voimakkaita: turkoosia ja tummaa luumua, esimerkiksi. Tällä vastassa oli lilaa, vaaleanlilaa ja vihreää.Väriterapian pakkohoitojakson jälkeen olen alkanut näkemään vaalean (valkoisen) eri sävyissä ihanaa harmoniaa. Niihin pystyisi yhdistämään sujuvasti retronruskean (ei sitä vihertävää vauvankakan väristä vaaleanruskeaa vaan tumman ruskean) ja kirkkaan punaisen tai oikeastaan mitä tahansa. Vähän luulen, että nuo retrokankaat tulevat jossain vaiheessa olemaan mielestäni liian värikylläisiä. Mutta palaavat taas sitten aikanaan mielitiettyjen sarjaan. Tällä hetkellä kaappien kätköissä uinuu kokonainen, jonkun toisen asunnon kangasvalikoima. Sisustan kirppisostoksillani rinnakkaistodellisuuden kämppää, jossa kerni kiiltää ja pallotuolit pyörii. Nämä tapetit rajoittavat kankaiden käyttöä.
Joskus kauan aikaa sitten eräs miespuolinen tuttavani sanoi, että naiset puhuvat aina verhoista ja syövät aina suklaata. Osittain kohdallani totta, suklaa on loppu.
Jahas, lisätäämpäs tähän päivän kuva-arvoitus. Mikäs se siinä onkaan? Arvauksia?
Joo, sehän on muovinen ruokalappu suoraa kuivausrummusta. Ihan ite tehty!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti