Pääsiäisen aika kului varsin tavallisesti. Rairuohonsiemenet ovat edelleen pusseissa, koristeet vintissä ja tipuliina kauppakassissa. Katseltiin pienimuotoista kokkoa ja oltiin oksennustaudissa. Kaikkea sellaista normaalia mitä yleensäkin pääsiäisenä. Kausijuhlat jäävät minulta aika pienelle huomiolle koristelun ja muun osalta. Usein vielä juhlapyhät ollaan poissa kotoa, joten lavastus on minimissään. Tänä vuonna yksi rairuoho vihertää peltisessä säilyketölkissä ja lasten tekemät virpomisoksat lasisessa. Vappua varten varauduin jo. Sitruunat, sokeri ja hiiva odottelee ämpäriin pääsyä. Ihanaa, simaa! Juhlien ruokapuolessa pysyn hieman paremmin perässä kuin koristeluissa. Miksiköhän? En hämmästele aidosti, syöminen on lähellä sydäntäni. No joo, on minulla vielä ajatuksissa ollut piparitalo joululta tekemättä . Kaavat on kyllä jo valmiiksi piirretty. Miten ihmeessä jotkut ihmiset ehtivät olla sellaisiakin kodinhengettäriä ja superorganisoijia? Olen kyllä jäänyt ihan ilman noiden ominaisuuksien suhteen. Seuraavaksi vuodeksi sitten, ehkä.

Mitään mainitsemisen arvoista en ole saanut aikaiseksi. Tänään tarkoituksena olisi lähteä kirppiskierrokselle hankkimaan lapselle autoja. Vauvaikä on ohi, äiti jälkijunassa ja mummalla paljon kivemmat lelut, kuin kotona. Touko parka, sen äiti ei ole osannut ostaa sille leluja. Siis lelujahan on, paljon, mutta kyläilyreissulla huomasi, että nyt saattaisi olla autoiluaika. Ompeluintoakin löytyisi mutta kurjat laitteet tarvitsisivat huoltoa ja säätöä. T-paitoja varten varatut kankaat eivät juuri nyt houkuttele, eivätkä ole houkutelleet pariin kuukauteen. Ajatukset lehahtavat niistä heti muualle, pussukoihin ja puuvillaan.




Laiskottaa, sohvalle lukemaan inspiraatiota johonkin odotellessa.