lauantai 1. maaliskuuta 2014

Päivitys kerran vuodessa saattaisi olla ihan mukava tahti pitää blogia. Mutta jos ei ole kokenut pakottavaa purka(utu)misen pakkoa, tuokin tahti on vaikea ylläpitää. Mutta, tadaa, nyt on muutama asia mietityttänyt niin, että jonkinlainen rykäisy olisi lentämässä näytölle.

Tässä muuten niin tapahtumaköyhässä ja seesteisessä elämässä, Hortensia on saanut peffansa penkistä ja siirtynyt kohtuullisen säännöllisesti käyttämään paikallisen kuntosalin palveluita. Hiki tulee jo jatkuvasta vatsan sisään vetämisestä ja muiden kuntoilijoiden kohtaamisesta. Siinä juoksumatolla lämmitellessäni olen seurannut nykytekniikan siunaamana jos jonkinlaista eläinohjelmaa. Joko laitteen sisään on syötetty eläindokumenttipätkää toisensa jälkeen loputtomiin, tai sitten todellakin Avara luonto tulee tauotta joltain ylen kanavalta. Olympialaisten aikana tarjonta kuitenkin muuttui. Kaksi viikkoa putkeen katsoin curlingia. Äänettömällä. Edelleenkään minulla ei ole hajuakaan lajin säännöistä. Kovasti lakaisevat, tai eivät lakaise, kivet napsahtavat toisiinsa tai eivät. Koskaan en päässyt perille, mikä on hyvä liu´utus. Välillä tuntuu, että samankaltaisesta osumasta ollaan ihan riemuissaan tai ei. Maltillisen sivistyneesti kuitenkin tunteitaan ilmaisten.

Olympialaisten jälkeen on ollut paluu eläinten pariin. Elämän loputonta kiertokulkua (hahaa, monestiko olet tuon lauseen kuullut seuraamissasi luontodoggareissa? Jokaisessa, veikkaan) kuvataan kauniilla maisemakuvilla, perhosten ja rapujen massainvaasioilla ja raadollisella syömisellä (osa kirjaimellisesti). Gnut ylittävät vesistöä, alligaattorit pitävät syöminkejä (vai onkohan ne sitten krokotiilejä?) verta ja suolia roiskuu, välillä tekee mieli karjaista, että jumalauta saa nyt se otus hengiltä, adrenaliini nousee ja juoksutahti kiristyy. Pistiäiset syövät nuijapäitä, limasta ja sätkivistä irto-osista otetaan korkealaatuista lähikuvaa. Mutta kikkelis kokkelis, seuraavaksi kukka syö pistiäisen. Siitäs sait.

Eniten kuitenkin laitteesta tulee eläinpornoa. Olen nähnyt kilpikonnien, antilooppien, kameleonttien ja lukuisten muiden eläinten parittelevan (paitsi en ole varma, parittelivatko ne kameleontin, vai halusiko toinen pienempi vain ratsastaa toisen selässä, vai kantaakohan nuo poikasiaan kuten jotkut apinat?). Antiloopit irvistelivät naama väärällään lajikumppanien kutsuvalle tuoksulle. Joten kysynpähän vaan, onko minun vikani, että väkisinkin tätä kaikkea äänettömällä seuranneena, salilla toisinaan kaikuvat karjahtelut, urinat, huohotukset ja parkaisut saavat mieleen 70-luvun saksalaisen pornopätkän ääninauhan? Osa isoimmista miehistä huutaa hiihaata komeammin, kuin naapurin matami viisikiloisia kaksosia synnyttäessään. Sääli, että juoksumatto ei sijaitse niiden isoimpia painoja kannattelevien levytankojen vieressä. Äänet yhdistettynä nähtyyn kuvaan voisi toimia erittäin hyvin. Tosin saattaisin joutua nauramaan pissat housuun juostessani.

Kuntoilu on kivaa. Ja siinä onnistumisia on kiva jakaa muiden kanssa. Naamakirja on ihan oivallinen paikka tähän. Olen oikeasti nähnyt profiilikuvan, joka esitti erittäin timmiä ja treenattua istumalihasta stringeissä. Oma naama näyttää olevan sukua omalle ei niin treenatulle ahterille, mutta uskoisin kuitenkin, että pärstästäni minut tunnistaa useampi. Joskus myös mietin sitä, kuinka suopeasti ennen pärstäopusta olisi puoliso suhtautunut siihen, että pitäisit jatkuvasti työpöydällä entisen kumppanisi puolialastonta valokuvaa. Tällaistahan ei tietenkään Hortensian elämässä ole tapahtunut, kuulin, että jollekulle kaverille näin oli käynyt. Välillä myös päivityksiä päiväkahvilla katsellessa meinaa mennä tangolle taipunut pipari väärään kurkkuun. Sisätutkimuksen voisi ammattitaitoinen vetää sivukatseella. Toisaalta kun tällaiset tulevat arkipäivän tapahtumien loputtomassa tulvassa synttärikakkukuvineen, linja on harvinaisen selkeä. Jään odottelemaan päivitystä siitä, kun on "leivottu" ja käytetty "kaulinta".

Salilla, jossa käyn, juoksumatot ovat sijoitettu ikkunaa päin. Vastapäätä on hautausmaa. Ikkunan teippaukset ylettyvät minun pituisella niin, että joka juoksuaskeleella näkökenttään tulee hautakivet- ja ristit. Jokainen kipittää (tai sauvoo tai kauhoo) kuolemaa karkuun tavallaan. Menen nyppimään vihreät pylpyrät nenästäni ja annan kaikkien puutarhoiden kukkia rauhassa tavallaan. Muista kuitenkin, kun seuraavan kerran menet salille, että vieressäsi saattaa circuittreenata paikallinen, henkisen nutturansa kireälle vetänyt Hortensia, hautoen pervohkoja ajatuksia elämän kiertokulusta.

1 kommentti:

  1. Haahaa, pitääpä tarkkailla juoksumattoa, vaivihkaa tosin...

    VastaaPoista