Esikolla on edessään peruskoulun jälkeisen opiskelupaikan valinta. Minua on jo muutama vuosi tiristelty hiljaisella tulella sen asian suhteen, että koulupaikan ei ehkä välttämättä tarvitsisi olla kotipaikkakunnalla. Eli suomeksi: minun lapseni haluaisi muuttaa pois kotoa!! MINÄ olen aivan liian nuori tähän! Juuri kun saat kovalla vaivalla ja työllä luovittua lapsen edes jotenkin seesteiseen elämänvaiheeseen ja nupinsisäisesti kohtuu järkeväksi, muksu häippäisi. Tuosta noin vain... Viuh... Tsoronoi, nähdään ehkä joskus... Ei mitään mahdollisuutta nauttia kypsyneestä lapsestaan. Minä tiedän, että juuri tuo on kaikkien äitien kohtalo lopulta, eikä lähtöpäivät ole enää loputtoman kaukana. Mutta ei vielä! Eihän? Lupasin Esikolle, että kun on muuttamassa jatko-opiskeluiden perässä (sitten joskus nelikymppisenä) niin silloin päästän hänet suosiolla, enkä paru kuin itkijänaiset ekstrapalkalla. Saattaa olla, että passiivisena vastarintana asettaudun makaamaan muuttoauton renkaiden eteen kädit nätisti rinnalla ristissä. Ilman suurta draamaa.
Kauppamatkalla näin ekaluokkalaisia. Sanoin Siipalle, että Iltatähteä en sitten ikinä päästä kouluun. Voi miten pieniä nuo ovat koulun alkaessa, miten on mahdollista, että pärjäävät. Ihan vauvoja. Vanheneminen on hassua, itse ei koe ikääntyvänsä, mutta kaikista nuoremmista tulee aina vain nuorempia. Koulunsa aloittaneet tuntuvat juuri vaipoista päässeiltä. Esikko kun meni kouluun, pidin häntä jo aika isona lapsena. Nyt sille aika isolle lapselle pitää riittää vastaukseksi, "Et voi lähteä muualle lukioon, koska minä en ole vielä valmis luopumaan sinusta." Nytkö olen siis tukahduttava äiti?
Iltatähdelle olen ommellut muutamat paidat. Ei vieläkään ihan täydellistä, mutta parempaan päin menossa. Robottitrikoo muuten kutistui pesussa niin paljon, että joudun laittamaan resorit hihoihin jälkikäteen. Saattaa olla, että Siippa Surmanpyykkäri nakkasi paidan kuivausrumpuun. Aihe josta en jaksa enää edes narista. Pieni poika suostuu vielä iloisesti pitämään äidin valitsemia vaatteita. Joskus tulee vielä toisenlainen kausi. Minkälaista elämä on sitten, kun täällä ei asu enää kuin nuorimmainen? Hiljaista? Tylsää? Kenelles minä sitten ompelen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti