Käsityöhaaveita

Työnalla on tällä hetkellä huppari Orvokille. Aika pitkällä jo olen, mutta jotenkin vaan ei nyt jaksa saattaa työtä loppuun. Mieluummin vain haaveilen ja rohmuan kankaita. Ei tarvitsisi. Kaapista on jo tila loppu. Tyykit levittelee pieneksi jääneestä pinnasängystä lonkeroitaan jo pitkin makuuhuoneen lattiaa.  En ymmärrä, miksi ostan kirppikseltä kerta toisensa jälkeen puuvillakankaan "josta tulisi ihana mekko pikkutytölle". Minulla ei ole pikkutyttöä! Eikä edes koko suvussa! Isoja tyttöjä löytyy monta, mutta kaikilla on vaihe, jossa vaatetus pitää olla aina vain mustempaa. Kohta niitä ei erota pimeällä suojatiellä, kuin valkoisten raitojen kohdissa. Iltatähti Toukokaan ei tarvitse enää yhtään tarhakassia, ainakaan kukikkaista kankaista. Yhden sitrushedelmä verhoparin ostin ja ajattelin tehdä siitä mekot itselleni ja Taimille. Taimi on vielä siinä iässä, että saan hänet lahjomalla pukemaan tekeleen päälle edes kerran. Siinä sitten poseerataan kameralle, hapan akka ja tyttärensä pomelo. Katsotaan viitsinkö kuitenkaan. Oma vartalomalli ei ole suotuisa mekkosille, kun vyötäröllä on epämääräinen hässäkkä ja muutenkin mallia pötikkä.

Yhdessä kasassa ompelunurkkauksen hyllyllä on pienet pöytäliinat. Jostain näitä alkoi kerääntymään, ensimmäiset taisivat olla kotoa muttaessa mukaan saatuja. Näistä olen ajatellut tehdä värikkäät sohvatyynyt ihanaan puusohvaan meidän lasikuistilla. Verhokin on jo kuistille valmiina. Enää puuttuu vain se kuisti ja sohva!

Omassa lapsuudessani minulla oli Saku niminen sammakon mallinen lattiatyyny. Mielestäni se oli jotain ihan mielettömän hienoa. Niin iso tyyny, että sen päällä pystyi hyvin makoilemaan! Ja vielä eläimen mallinen! Kummitätini oli tehnyt Sakun ruskeakukallisesta puuvillakankaasta. Sopi hyvin rupisammakon kuosiksi. Sillä oli vähän pelottavat punaiset ympyrät silminä.Yritin löytää valokuvia, mutta ei niistä oikein erottanut kyseistä oliota, harmi. Sekin harmittaa Sakun kohdalla, että äitini kanssa mumman vinttiä tutkiessamme, löysin kangassammakon maalliset jäännökset. Täytteet oli poistettu ja puhki hiulaantunut kangas oli tarkasti käärittynä laatikon pohjalla. Liikutukseltani sain parkaistua: "Voi Saku, mitä ne on sulle tehneet!" ja aloin itkemään ja hihittämään hysteerisesti samaan aikaan. Ilmeestä päätellen äiti huolestui ihan oikeasti mielenterveyteni puolesta. Halailin raatoa kyyneleitä pyyhkien. Päätin tuolloin, että luopuminen on hyvästä ja kangas lähti roskiin. Nyt olisin voinut siitä piirtää kaavat. Aika yksinkertainenhan tuo olisi vapaallakin kädellä piirtää. Mutta se ei olisi aito ja alkuperäinen kurnuttaja.

Lehdet: Suuri Käsityö lehti tammikuu 2007 ja Lahja Vakka 1981

Olen vähän odotellut, koska vastaan tulee Sakun kaavat jostain 70-luvun Suuresta Käsityö Kerho-lehdestä. Silloin tällöin selailen lapsuuden rakkaus mielessäni noita aviiseja. Yhtenä kertana haalin mukaan lahjoituskirppikseltä käsityölehtiä. Hassu sattuma oli, että kahdesta lehdestä, eri aikakausilta, löytyi virtahepo lattiatyynyn ohjeet. Tai ehkä lahjoittaja oli  vartavasten ne yhteen saattanut. Virtahepo saattaisikin olla vielä mukavampi kaveri kuin lituska rupikonna. Sillä pääsisi ratsastamaankin. Kummankohan mallin ja mistä kankaasta toteuttaisi? Jotenkin tuo 80-luvun otus kiinnostaa enemmän.

Kolmannessa mukaani ottamassani lehdessä oli aivan ihana "kerholaukun" virkkuuohje. Ah ja voih, tuollainen olisi ihana saada! Koska minun on pakko rajoittaa niitä asioita, joissa olen vanapii ja hängöraundi (joita en siis osaa), en edes haaveile itse tuollaista yrittäväni. En myöskään suunnittele kutovani niitä ihania täyspitkiä kirjoneulesukkia, joiden ohje löytyi tuosta edellä mainitsemasta Lahja Vakka lehdestä. Voi kun Joulupukki muistaisi minua ensi jouluna kirjoneule sukilla!

Suuri Käsityö lehti maaliskuu 2006