Karkauspäivä

Kirje avokkaalleni elikkäs Siipalle:

Hei Mies!

Tänään on taas se karkauspäivä. Olet ymmärtänyt asian väärin ja karkasit taas asioille. Muistatko kun neljä vuotta sitten kosin sinua. Ja kosin muuten kahdeksankin vuotta sitten. Sitä minä vaan, että voisit toimittaa ne kankaat vihdoin. Tätä tähtikangasta haluaisin täältä, koska loistanhan elämässäsi kuin tähti yössä (ennemminkin kuin majakka myrskyssä: samaa kokoluokkaa ja vaikea luovia luokse). Iltatähden paidasta puuttuisivat hihat ja tuolla mustalla haluaisin ne toteuttaa. Voin yrittää tehdä myös sinulle jotain pientä, vaikka kalsarit.

T: Hortensia

p.s. Katsotaan illalla, kosinko vai en. Täytyy tarkastaa ensin kangaskaapista puuttuuko mitään.





lisäys:

p.s. 2 Käväisin poissa ollessasi kirpputorilla. Palataan asiaan taas neljän vuoden kuluttua, mutta syödään ihmeessä jotain fondyytä tai dipattavaa tänään.

Välillä on hankalaa

Nyt on purka(utu)misen pakko! Joskus ottaa enemmän päähän, kuin yleensä. Koko elämä ja yhteiskunta ja kaikki sen epäkohdat. Tänään olen hyppinyt tauotta hattuni päällä (vrt. Aku Ankka). Ärsyttää ihan yleensä ja kaikki. Päätin tulla tuulettamaan nuppiani tänne. Tänään ei ole käsillä tehty muuta kuin kansainvälisiä merkkejä.

Ja koska ei ole soveliasta mainita henkilöitä tai virastoja tai yhtään mitään nimeltä, kiinnitän huomioni instituution kokoiseen epäkohtaan elämässäni: sukkahousuihin. Että voivat olla keksintö suoraa infernosta! Kuka ihme nämäkin värkit keksi!? Tiedän kyllä että olivat alunperin miesten pukineet, mutta miksiköhän eivät ole enää sitä? Kannattaa miettiä.

Rikollinen kuvakaappaus netistä.
Kuvan henkilö ei liity tekstiin.
Hän ei käytä sukkahousuja, tietääkseni.

Parhaat sukkahousut ovat kokemukseni mukaan ihan halvimmat markettipöksyt. Kestävät parhaiten ja mukautuvat päälle tällaisellakin persjalkaisella. Tänään vetäisin päälleni Lidlin tukisukkahousut (suonikohjut kuriin-projekti, lerpattavat jo tuulessa). Luokituksessani menevät "sumopainisukkahousuihin". Päälle pukiessa joutuu tekemään sellaisia jalat koukussa sivuttain nostoja, että saa haaruksen hinattua edes lähelle sitä osaa kehossa, jota ei yleensä siveyssyistä mainita. Olihan nuo tukevat päällä ja vatsarömppäkin silosi kivasti, mutta hieman ahisti. Ikävää myös, että kyykistyessä varpaat nousevat kun sukkiksista loppuu pituus ja jousto.

Jouluna anoppilassa (no oikeasti kälylässä, eikun natolassa) halusin poikkeuksellisesti pukeutua hameeseen ja käväisin aattoaamuna hakemassa paikallisesta Halpa Hallista (<- mainos, oikeasti ihan hyvä kauppa) sääriin verhot. Yleensä halpakauppojen nailoneihin voi luottaa. Ostamieni sukkien merkki oli Yli Veto. En tajunnut, että nimi tarkoitti pään yli vetoa. Kyllä olisi saanut olla puoli metriä enemmän säärtä tai ahteria tai jotain, vaikka kaulaa. Juoksin Iltatähden kanssa Joulupukkia karkuun sukat makkaralla ja loppuosa jalkateristä lörpöttäen.

Joskus nuoruudessani olin vähän aikaa töissä ravintolassa, jossa työasuna oli hame. Tarkoittaa, että asuun kuuluu sukkahousut. Ihan painajaista. Kenellä sukkikset kestävät yhtä kertaa enemmän? Tai edes sen yhden käyttökerran. Jotkut ne osaa, minä en.  Minulla on ainakin niin karheat jalanpohjat ja terävät säärikarvat, että ei toivoa (Oho, onko tämä nyt sellainen asia mistä ei puhuta, kun naiset ovat aina niin silosia evätkä haise koskaan?). Lisäksi törmäilen usein erinäisiin vaatteita raateleviin esineisiin. Oli joka-aamuinen tuska löytää ehjät.

Tänä talvena villoitin yläpohjan. Löysin sieltä oikein kunnon saumalliset nailonit. Ensin tosin säikähdin, koska epämääräinen ihonvärinen kasa näytti lähinnä suomuumion alaraajoilta vääristyneessä kasassa. Ihan ehdat nailonit vuodelta jotain. Koskas ne tulivatkaan markkinoille? Pitänee kysyä äidiltä. Eivät näyttäneet mukavilta ja hautasin muoviset värkit takaisin kutteriin eristeeksi odottamaan tulevaisuuden löytäjää.

Näinkin voi verkkopaitaa käyttää.
T-paidan ja lakin teko onnistuisi varmasti
myös sukkahousuista. Onkohan joku jo
laittanut vinkin Niksi Pirkkaan?
Toimisi myös hirvikärpässuojana
 isommilla deniereillä.
Kuva Suuri Käsityö Kerho 5/1977

Suurin raivoni (no tyytymättömyyteni) kyseisen pukineen vuoksi kohdistuu kai siihen, että minulla on viha-rakkaus-suhde sukkahousuihin. Olen maaliskuusta jouluun saakka ulkotöissä, eikä parempaa "välikerrastoa" löydy kosteille ja viileille keleille. Kunhan löytää juuri ne kestävät, joustavat eikä ylimitoitetut. Kai tuo kennorakenne mikrotasossa, kuten vaimonhakkaaja-paidoissa (Joo, ihan tavallinen verkkopaita, Uunokin käytti ja kuului ainakin joskus armeijan vaatetukseen. Olen vain kuullut joskus englanninkielisen termin jossain elokuvassa ja halusin sitä suomeksi käännettynä käyttää.), varastoi tarpeeksi ilmaa lämmittämään ja samalla siirtää kosteutta iholta, kuten näissä "teknisissä vaatteissa". Kyllä, tiedän, että kenenkään ei ole pakko käyttää sukkahousuja ja että on vaihtoehtoja. Esimerkiksi pitkät sukat, jotka ovat muuten hyvin kätevät sellaisina syksyinä, kuten viime vuonna. Aamulla ylös, lämmön noustessa alas. Siis ne sukat. Tietenkin edistää työntekoa jos itsekin nousee aamulla ylös. Tai ihan peruskalsarit ja sukat (Kannattaa välttää puuvillaisia leggareita, keräävät kosteutta eli pehiä).

Olen usein suositellut miespuolisille työkavereilleni sukkahousujen kokeilemista. Yksikään ei ole vielä tietääkseni neuvoani noudattanut. Miksiköhän?

Rinteitä ja ritareita

Välinehuolto toimi. Tällä elämänsä ainoalla
kirpparilöydöllä mies voiteli laudan.
Kunnon nokialainen laite.

Vuoden sitkein keski-ikäinen epäonnistuja (jolla on ruma tukka ja kamala pipo)-palkinnon saa Hortensia! Itsesuojeluvaiston puutteesta kielii heikolla hetkellä miehelleni antamani lupaus harjoitella lumilautailua. Luvattu mikä luvattu ja olen tällä viikolla raahustanut joka ikinen päivä naama enemmän tai vähemmän nutturalla pikkulasten sekaan harjoittelurinteeseen. Mies sanoi, että siellä on AINA PALJON aikuisia naisia harjoittelemassa. No enpä nähnyt yhtäkään muuta. Pikkunappulat laskivat muutaman harjoittelumäen ja siirtyivät isoon mäkeen. Minä höyläsin loivaa rinnettä edestakaisin ja lähinnä takapuolellani. Alleviivasin kurjuuttani käyttämällä epäonnistunutta pipontekelettä. Uskon vakaasti rumuuden estetiikkaan ja siihen, että tarpeeksi kauan kun näkee jonkin ruman esineen, sille tapahtuu jonkinlainen taika ja ruma alkaa näyttää kauniilta. Vai miten muuten voidaan selittää 80-luvun kampaukset tai sähkönsiniset jumppatrikoot? Ensi viikko vielä rinteessä ja sitten olen lunastanut oikeuden olla laskematta koskaan enää, jos en tahdo. En kyllä osaa sanoa sattuuko vai pelottaako lautailu enemmän. Maanantaina täräytin ahterini täysikuu-kontaktilla rinteen ainoaan jäiseen kohtaan. Helppo huomata, että luutuminen on täysikasvuisen tasolla, kun päälaessa asti sattui. Itsesäälissäni luulen, että mursin häntäluuni. Olkoon kipeä, kunhan ei rupea kasvamaan. Kaikenlaisia suojavarusteita tuli mietittyä samalla kun keräilin arvokkuuteni rippeitä hangesta piponi vierestä.

Olen kovasti viehättynyt ritareista. Tähän saakka olen intohimoani kyseenalaistanut, koska kyseessä ovat sotaan ja tappamiseen liittyvät hahmot. Minulle ritarit eivät edusta linnanneitojen suosion tavoittelua tai turnajaisten juhlahumua. Nyt tulin siihen lopputulokseen, että mielenkiintoni koskeekin haarniskojen edustamaa suojaa ja turvaa. Mielelläni olisin rinteeseen pukeutunut kokopanssariin tai rengashaarniskaan. Tosin rautavaatteen paino olisi varmasti antanut aivan liian kovan vauhdin. Liikkumisen jäykkyys olisi pysynyt samalla tasolla.

Haarniskoituja hahmoja on meille kerääntynyt jo pienimuotoisen kansainvälisen selkkauksen verran. Kirppislöydöistä mielestäni hienoimmat ovat "tinasotilasritarit". Mitä lienee muutaman kopeekan matkamuistoja itäisestä naapurista ja osa rikkinäisiäkin. Kuitenkin ulkomuodoltaan todella kauniita. Pidä kovasti esimerkiksi hevosten yksityiskohdista ja muotojen "pehmeydestä". Mieleen tulee venäläisten ja neuvostoliittolaisten taiteilijoiden runsaat kuvitukset kansantarinoihin. Kuvan ottamisen jälkeen kipaisin takaisin kirpputorille ja hain sinne jääneen puolikkaan ratsuväestä joukko-osastonsa jatkeeksi.

Yksi tinasotilas hyökkää eri aikakaudelta kuularuiskua vetäen ja panosvöitä raahaten. Hän sai siirron toiselle rintamalle, pois ritarihyllystä. 

Kuvassa vallitsee pimeä keskiaika. Ehkä olisi ollut syytä käyttää salamaa.

Olin kerran häissä, joissa teemana oli keskiaika. En muista söimmekö yhteisistä kulhoista tai kanankoipia luusta kiinni pitäen ja lattialle sylkien (tuskin, koska tuollaisen luulisi muistavan), mutta koristelut ja juhlaväen asut olivat hienot. Kuulin muutama vuosi sitten työkaverilta, että hänkin oli osallistunut samankaltaisiin teemahäihin. Kirjaston poistomyynnissä tuli vastaan mielenkiintoinen kirja. En kyllä osaa sanoa, mitä ajattelin tällä tehdä. Kiva sitä on selailla, mutta toteutukset todennäköisesti jäävät toisille. Tässä olisi vaatetusvihjeitä teemahäihin ja tietenkin roolipeleihin tai vastaaviin harrastuksiin. Jostain, itselleni vielä epäselvästä syystä, nuo kengät kiinnostavat minua. Ehkä sellaiset voisi joskus teettää. Itsellä ei kyllä taidot nahan työstämiseen riitä.

Itse olen ajatellut, että jos joskus PÄÄSEN naimisiin, häiden teemaksi tulee Tähtien Sota-elokuvat. Ei, en aio olla Leia. Tytöllä on aivan liian vähän päällään joissain kohtauksissa. Minä haluan olla Jabba the Hutt. Älyttömän kätevää kun asuna voi olla maastokuvioinen makuupussi ja henkilökohtaisen rasvan silloisesta määrästä riippuen, enemmän tai vähemmän lisätäytteitä. Aion maata oikoisenaan sohvalla ja kun ojennan käteni, joku kiikuttaa siihen juomamaljan tai syötävää. Ja mitään morsiamenryöstöjä ei sitten tarvitse (trukilla) järjestää.

Ostinpa tänä syksynä jotain uutenakin. Iltatähdelle hieno Småfolkin ritaripaita. Keskimmäinen tytär toi eilen muovisen kilven leikkeihin. Olisiko näillä eväillä seuraavan sukupolven ritari-ihailija syntymässä?

Viestintä pitkässä parisuhteessa

Viimeisten viikkojen aikana olen tehnyt kokonaisvaltaisen raivauksen koko talossa. Kierrätykseen on lähtenyt tavaraa peräkärrytolkulla. Hivenen on ollut kireyttä ja hössötystä ilmassa. Viikko sitten viimeisimpään urakkaan, eteisen siivoamiseen, osallistui myös mieheni. Eteinen on vessan ohella joutunut odottamaan kiireellisempien remonttejen valmistumista. Säilytystilaa on siellä aivan liian vähän. Ja siinä liian vähäisessä tilassa säilytimme lukemattomia parittomia villasukkia (oli siellä muutakin, paljon muuta). Kahdelta ihmiseltä järjestelyyn ja lajitteluun kului useita tunteja. Todella rasittavaa ja puuduttavaa puuhaa.

Huomasin jossain vaiheessa, että mies oli kesken siivoamisen ripustanut lipun "salkoon". Mahtoikohan hänellä olla jotain asiaa? Miten tämä nyt tulisi tulkita? Väsähtikö se totaalisesti ja nyt on kapina laivalla?

Lippu on sijoitettu keittiön ja eteisen väliin. Kohtaan josta purin muutama viikko sitten koteloinnin ilmalämpöpumpun toiminnan tehostamiseksi. Viittaako liputus jotenkin tähän roisiin ja vielä keskeneräiseen kohtaan?

Lippu roikkuu katossa edelleen viikon jälkeen. Yritin poistaa sen maanantaina mutta tuli käsky laittaa se takaisin. Olkoon siellä, valkoista lippua odotellessa.

Pää-asiaa ja pottia peitoksi

Voi itku! Tiedättekö tunteen kun käy kampaajalla ja lopputulos ei ole yhtään sitä mitä olisi halunnut? Lohduton olo. Mietin, että lopputulos ei ainakaan mene huonommaksi jos lisään räväkän värin. Kyllä vaan meni. Loistan tuolla talven valkoisuudessa neon-punaisena, mikäli sellainen väri edes on olemassa. Toisaalta nyt en tarvitse turvaliiviä. Autoilijat tosin voivat sokaistua väistäessään. Mikäköhän neljänkympinkriisi tämäkin karsea värivalinta oli?

Vastentahtoisesti leikatun otsatukan lisäksi minulle ei sovi mitkään pipot. Yritin hätäpäissäni väsätä kuontalon peitoksi jonkinlaisen päähineen. Pieleen meni tämäkin yritys. Liian leveä ja liian matala. Pakko purkaa! En kyllä jaksa vaivautua, menköön odottamaan uutta inspiraatiota tilkkulaatikkoon. Onneksi tein ensin kokeiluversion säästääkseni mieluisampia kankaita jos myssy ei malliltaan päähäni käy.

 Pipontekeleen muodosta tulikin sitten mieleeni Finelin emalinen tattikulho. Kulho on suurin ja rakkain löytöni. Olin haaveillut kyseisestä esineestä pitkään kun olin nähnyt siitä kuvan jossain sisustuslehdessä ja ihastellut netistä löytämiäni kuvia. Uskomatonta kyllä, löysin itselleni himoitsemani astian kierrätyskeskuksen ilmaishyllystä. Olin niin onnellinen, että vati matkasi kotiin apukuskin paikalla turvavöissä ja olisin halunnut nukkua sen kanssa. Nythän voisin käyttää sitä päähineenä. Ehkä se päässäkin ilahduttaisi yhtä paljon kuin joka kerta kun näen sen, Ihana esine!

Keskimmäinen tyttäreni ehdotti, että leikkaan pipoon jalanreiät ja puen ne Iltatähdelle pikkuhousuiksi. Kieltämättä valkoisesta joustofroteesta kyhätty tekele muistuttaa vaippaa.

Ryynien hyökkäys

Pitkäaikainen projektini on ollut saada arjen kaaos hallintaan. Lähinnä olen keskittynyt soimaamaan kaikkia muita täällä asuvia tavaroiden levittelemisestä joka ainoaan vapaaseen paikkaan. Vihdoin olen avannut silmäni kaiken tuon rojun ja roinan suhteen ja yllätys yllätys, suurin osa on minun itseni kotiin voittokulkueessa raahaamiani "löytöjä". Löydöissä ei sinänsä ole mitään pahaa ja suurin osa kaikista ostoksista on hankittu käyttöön ja tarpeeseen (tässä asiassa saatan muuttaa mieleni, kunhan tutustun tavaroihini uudelleen, sitä mukaa kun ne tuolta kasoista ja kaapeista esiin tulevat).

Joidenkin esineiden varsinainen käyttötarkoitus on siisteyttä, järjestystä ja selkeyttä edistävä mutta se muuttuu juuri päinvastaiseksi holtittoman keräilijän hallussa. Huutonauru on hieno sana. Sellaisen päästän nykyään keittiössä vitriinikaapin ohi kulkiessa. Kaappi on ääriään myöten täynnä peltipurkkeja, osa on jo evakossa eteisen kaapissa. Luonnollisesti tölkit ovat yhtä lukuunottamatta tyhjiä. Täydessä purkissa on kahvia, se on ostettu halvan tavaran kaupasta ja sille on kaapissa tilaa juuri ja juuri niin paljon, että oven saa vielä pienellä paineella kiinni. En edes erityisemmin pidä sen ulkonäöstä. Säilön siis tyhjää tilaa kaikissa muissa törpöissä! Ja jos törpöiksi lasketaan vielä keittiökaapiston päälle pesiytynyt emaliastioiden parvi, pääsen varmaankin laskemaan niissä olevan ilmatilan kuutioina. Jos osoittautuu, että ryynit tuottavat suurimman ongelman säilyttämisessä, voin helposti taltuttaa ryynien hyökkäyksen sulkemalla ne purkkeihin. Kätevää! Säilytykseen tarkoitettujen esineiden säilyttämisongelma kiteyttää tällaisen tavaravimmaisen perusdilemman.

Kaikki blogini kuvat ovat lavastettuja, tai ajalta ennen tavaramäärän kasvua. En ilkeä ihan kaikkea esitellä. Sisarellenikin lähetän kuvia vain siivotuista kohdista, tai rajaan kuvat niin, että taustalla näkyy vain mahdollisimman järjestyksessä olevaa asuntoa. Tarkoittaa yleensä paljas seinä ja kuvatessa olen mutkalla ettei kaaos vyöry etsimestä läpi. Eli alla kuva purkkikaapista kun pelti kolisi vasta kahdessa kerroksessa, tosin hallitsemattomana keräytymänä. Suunnitelmissa olisi järjestellä purnukoita joko värin tai jonkin muun tekijän perusteella. Tähän kyllä täytyy lisätä rinnalle nykyinen kuva, kunhan löydän taas tiedonsiirtokaapelin kameraan... Jonnekin tänne hyllylle sen laitoin, mutta minne?

Alitajuntani kai jauhaa jatkuvasti säilytykseen liittyvien ongelmien parissa. Sen sijaan, että olisin järjestellyt purkkikaappini ja vapauttanut sieltä tilaa oikeaan tarpeeseen päätinkin ommella isomman luokan "meikkipussin". Sehän saattaisi kadottaa jatkuvan tilanpuutteen ongelman. Yksi pussi nyt oikeasti olikin tarpeen, mutta sen tekeminen oli niin kivaa, että kynnet jo syyhyää toista tekemään. Palat ovat jo valmiiksi leikattuina, mutta vielä kimmeltää ajatus kolmannesta erikuosisesta. Onkohan tässä syntymässä uusi tyhjän tilan säilömisen tapa? Minne ajattelin pussikokoelman sijoittaa?

Ja koska en eläessäni ole saanut yhtään oikeasti omaperäistä ideaa, niin perusohjeen pussukalle hain toisesta blogista. Jahka opin linkittämään, laitan  kunnian loistavasta ideasta menemään kenelle kunnia kuuluu. Lopulliseen malliin vaikutti oma hölmöys noiden kangaspalojen mittasuhteissa. Satunnaisgeneraattori arpoi kuitenkin ihan käytettävän lopputuloksen. Tälläkertaa ei tullut purkamisen pakkoa, Yläosan kanssa tosin teki tiukkaa saada liian kapeaksi leikattu kangas riittämään saumoihin vetoketjun päihin saakka.

Eipä tuolla meidän remontoimattomassa vessassa kukaan kiinnitä väskyihin huomiota, kun seinällä komeilee edellisen asukkaan tervalla (!) maalaama palmu. Oli siinä aikoinaan myös aaltopahvista kookospähkinät mutta revin ne pois. Oman lisäykseni tein kun maalasin rungolle koiperhosen. Pesin pensseleitä kivimaalauksen jäljiltä ja rippeet roiskin seinälle jonkinlaiseksi mielenosoitukseksi. Kävin juuri kuvaamassa viimeisen otoksen kyseisestä kuvatuksesta. Kiusanhenkeä on vielä hankala kuvata kun joutuu seisomaan pöntöllä osittain lämminvesivaraajan takana, että koko komeus mahtuu mukaan. Siksipä poistin vessasta oven, että ilmestys pääsee oikeuksiinsa. Lähikuvasta ehkä huomaa kunka terva on hyvin epäkiitollinen päällyste, siihen tarttuu karvat. Muutenkin möhnä leviää lasten sormissa kaikkialle. Oli täällä muuten myös yhdet ovenpielet tervattu ja asukkailla kaksi poninkokoista koiraa... Voisikohan turkissomisteet seinissä olla seuraava trendi?

Ruuvasin vessapaperitelineen pois ja nyt lähtee yli kolme vuotta piinannut kammotus maalikerran alle. Laatat sinne on lopulta tarkoitus laittaa, mutta tuollainen pika-apu tulee todella tarpeeseen. Rupean oikeasti kirkumaan jos joudun vielä yhtenäkään aamuna pesemään hampaani "etelämeren tunnelmissa". Tunnustan kyllä, että inspiraatioon vaikuttaa myös se, että miehen veli perheineen on tulossa käymään. Edellisestä kerrasta (1,5 v sitten) ei ole oikein mitään näkyvää tapahtunut.

Ja vaikka sanoin kuvat lavastetuiksi, en kuitenkaan
sanomalehtien mainoksia valinnut tarkoituksella.

 Availin innokkaana maalipurkkeja ja ensimmäinen oli mielestäni mennyt pilalle. Muistutti lähinnä kaurapuuroa. Kiikutin ämpärin heti pakkaseen terassille. Vähän ajan kuluttua mies huikkasi keittiöstä, että se yks maali on sitten rouhemaalia. Hain vaivihkaa maalipöntön takaisin lämpimään.

Ei tuo lopputulos järin kaunis ole vieläkään, mutta helpotti kummasti saada tervat peittoon. Yleensä yritän välttää väliaikaisia ratkaisuja, ne kun saattavat jäädä pysyviksi pitkään. Nuoruuden aikaisella poikakaverillakin oli kotona saunanlauteet kuusesta. Ne oli rakennettu väliaikaisiksi remonttia tehdessä. Vielä kymmenenkin vuoden jälkeen niistä irtosi pihkaa takapuoleen. Toivottavasti laatoitus ja oikea vessaremppa pääsee meillä alkuun hyvin pian.