Palkataan mumma nelikymppiselle naiselle!

Ihminen, joka ostaa kirpputorilta jotain vain sen takia, että tavara on pakattu kivaan muovipusiin on hullu. Asian kuvailemiseen ei oikein ole kauniimpaa termiä. Näin kuitenkin tunnustan tehneeni. Muovipussissa oli usean erivärisiä pikkulankakeriä. Asiallista kirpparikamaa siis niille, jotka harrastavat langasta vääntämistä. Pussi taas on mielestäni aivan mahtava! Aatami ja Eevahan ne siinä. Nakuna ja tekstiilikauppaan menossa. Vai sieltäkö ne ostivat nuo lehdet peitteeksi kriittisiin paikkoihin? Pussi on vanha, toisella puolella viisinumeroinen puhelinnumero. Koskas niitä vielä oli? Yksi vuodelta 1988 oleva sanomalehden sivu löytyi kassista. Sen verran alkoi kolkutella nolo-olo ostoksestani, että päätin edes yrittää tehdä langoista jotain. Ja jos en onnistu, Orvokki saa lisää virkkaumateriaalia.

On tämä räpeltämiseni virkkuukoukun kanssa ihan pirun säälittävää katsottavaa! Hyvä, että en lävistä nenääni kun täytyy niin läheltä katsoa. Ihan samanlainen olin varmasti silloin ekalla luokalla kun koukuttiin ketjusilmukkaa ja siitä pyöriteltiin kissa ja liimattiin pahville. Ja mikä siinäkin on, että kun yrität tehdä patalappua, tulee kuppi ja pipo taas ei meinaa millään lähteä muodostumaan? Käsityö(natsi)opettaja oli sittenkin oikeassa: en osaa laskea edes kolmeen. Silmukkalisäykset ei kyllä tule säännöllisin välimatkoin. Ja mitään ohjeitahan ei kannattanut etsiä, mun epäsäännöllisellä käsialalla ei niistä välttämättä olisikaan ollut apua koon kanssa. Ja miten nämä langat pysyy takkuuntumatta toisiinsa kun virkkaa useammalla värillä? Ei hemmetti, voiko tämä uuden aloittaminen ja oppiminen olla todella näin vaikeaa? Miksi pitää lähteä itseään näin kiusaamaan. Olen jonkinlainen jakomielitautinen kun ihastelen perinteisin kädentaidoin toteutettuja asioita ja tietynlaista romanttista vivahdetta mutta tarvitseeko sitä itse yrittää. Tässä virkkaustouhussa olen kyllä lähinnä kelloseppämanaatti kultakalamaljassa. Sorminäppäryys aivan samaa tasoa. Ai ei ole sormia manaateilla vai? NO NIINPÄ! Ei hitto, lähden leikkaamaan kivilevystä suikaleita kipinäsuojusta varten. Siinä sentään saa käyttää kovaäänistä konetta ja likaantuu mukavasti, sopii paljon paremmin minulle. Pitäkää koukkunne!

Virkkauskokeiluksi taitaa riittä tämä kerta. Mutta sitä toista langanvääntämistä olen aiemmin kokeillut. Aika pitkälle samoin lopputuloksin. Suurinpiirtein 7 vuoden välein, jokin kosminen sykli aiheuttaa minulle vastustamattoman kutomisen himon.  Tietenkin mielikuvissa on aivan mahtavan hienot lopputulokset ja suunnitelmatkin ovat vallan suurensuuntaisia. Kutomuksia ei ole valtavasti kerääntynyt. Yksi jättisuuri muotopuoli villapaita, toinen vastaava keskeneräinen, muutamia niitä eriparisia lapasia (ainoat käyttökelpoiset lapaset annoin kaverilleni, joka kadotti ne samana iltana) ja viimeisimpänä kolmen vuoden takaa villapaita koiralle. Raskaushuuruissani ja tekemisenpuutteessa päätin toteuttaa noin vain suitsaitsukkelaan jussi-paidan Koirantolvanalle, sehän selvästi tarvitsee talvella pukimen (jonkinlainen ylikorostunut hoitovietti tilastani johtuen kai oli idean takana ja liikuntakyvyttömyyden aiheuttama ahdistus).

Villapaidasta tuli koiralle aivan liian pieni. Taskunkin sentään väsäsin.

Pakko oli kuitenkin kokeilla vaatetta oikeankokoiselle mallille. Hassukissa ei arvostanut kokemusta. Ilmeistä huolimatta rakkaita eläimiä ei vahingoitettu kuvauksissa. Voiko enemmän tittuuntunut ilme enää olla kuin Hassulla? Arvatkaa muuten kuinka vaikea on saada villaneule pois rimpuilevalta jokasuuntaan lankoja kynsillään vetelevältä kissalta,.

Aikapäiviä sitten olen hyväksynyt sen tosiasian, että en ole sellainen naisellisesti herttainen, kodinhoidollisesti lahjakas ja leivonnallisesti sujuva. Ihan kevyesti voin räntäsateessa pyyhkäistä nenäni hihaan ja jatkaa ravassa konttaamista, mutta en kestä kun en osaa loihtia ihania neuleita ja maanläheisiä virkkuuksia. Jostain syystä minun on ihan kamalan vaikea hyväksyä se, että en osaa kutoa ja virkata. Kai ne sitten edustavat minulle sitä perimmäistä hyvää naiseutta. No en tiedä, olisiko ihan paljas kateus syynä. Jos toinen osaa, miksi minä en? Toisaalta, jotkut rakastavat läheisiään ruualla, minä kai haluaisin rakastaa suojaamalla kylmältä (?). Villasukissa on kyllä paljon muutakin kuin käyttöarvo. Kyllä ne tuo mieleen kodin ja pehmeyden ja sohvalle viltteihin kääriytymisen. Ja mumman. Se kutoi meille villasukkia kun oltiin siskon kanssa pieniä (ja sit suuria ja sit aikuisia). Mumman tekemät sukat alkavat olla loppuunkulutetut ja uusi tekijä tarvitaan. Palkataan mumma nelikymppiselle naiselle.

Ei hittolainen! Kyllä minä vaan aion nämä lankakäsityötaidot oppia. Henkeä ei ehkä kannata pidätellä sitä odottaessa, saattaa tulla sinä aikana vakava happivaje. Mut jotain kyllä väsään. Siipalle tietty jonkun ohjeessa hienon mutta lopputuloksena järkyttävän pipon, jota sen on syytä pitää hymyssä suin ja kiitollisena (ainakin sen verran kun poistuu ovesta ulos). Tai itkee ja pitää mun nauiseuteni viirinä rakkaudella toteutettua päähinettä.