Kierrätystä

Pitkästä aikaa oli akka-Hortensialle varattuna oikein suunniteltu päiväohjelma. Kierrätyksen merkeissä pulloja palautukseen,  postiin, kirppikselle ja toiselle kirppikselle viemään ylimääräisiä kertyneitä. Survaisin matkaan ja huikean 500 m päässä ensimmäinen etappi. Pulloista käteiset taskuun ja matka jatkuu. Postin jälkeen kaarroin kirppiksen parkkiin. Auto lukkoon ja sisälle.

Muutama kiva "löytö", mm vaipoista luopuvalle joustofroteiset alkkarit ja takaisin auton rattiin. Väännän avaimesta ja kaara sanoo väyväyväy, seuraavalla yrittämällä täktäktäk. Voi vimpula taas kerran kosla oli tyhjännyt akkunsa. Eipä siinä, takaluukku auki ja piuhat esiin, kaapeleiden selvittelyä. Parkkikselta lähdössä ollut mies avasi ikkunansa ja karkeasti arvioiden kysyi hieman huvittuneeseen sävyyn, josko minulla on myös toimiva akku touhuiluilleni. Oikeasti on kyllä ihanaa, että apua tarjoavia on, jos en ole pukeutunut työvaatteisiin. Jos olen, toteavat "sinähän olet nainen" johon ": "huomasin aamulla, kun kävin istuen pissalla". Kerroin kuitenkin ystävälliselle ja avuliaalle ihmiselle, että minulla todellakin on uusi ja latingissa oleva akku takapakkarissa, koska sama asia oli kohdannut menneellä viikolla. En ehtinyt kiitosta kysymästä sanoa avoimesta ikkunasta, katsoi kai, että pärjäsin. Miinukset miinuksiin ja plussat plussiin, vääntö ja hurrhurr. Kirpparin pitäjä naureskeli apureineen autossaan kun kannoin uuden akun takaisin takakonttiin. Huikkasin, että kyllä tämä nyt on ihan jokaisen autoiluvarustus tuo ylimääräinen akku (koskahan sen ehtisi autoonsa asentaa, voisi olla käytännöllisempi niin?). Hänellä kuulemma myös huono akku autossaan. Yleistä siis, ei hätää, olen siis melkein normaali.

Akun tyhjenemisen uhallakin seuraava pysähdys viemään lahjoitustavarat hyväntekeväisyyskirpulle. Kamat henkilökunnalle ja tasapainon säilyttämiseksi pieni kierros. Hieman hämäsi henkilökunnan ilonpito. Mietin, mahdoinko tuoda kassissa päällimmäisenä risaiset rintsikkani makkarin lattialta. Jouduin kiertelemään hyllyjä tovin, ennenkuin jonkun lausahduksen "hyvää tavaraa toi hän" jälkeen uskaltauduin kassalle ilman punaisia poskia. Autoni-Tuhnu käynnistyi taas loistavasti.

En kyllä ymmärrä, miksi tuo koslan akku tyhjeni. Virrat oli poissa, avaimet taskussa, ei syytä. Tai joku kosminen vuoro esittää pellehyppely-show osui kohdalleni.

Vihdoinkin Hortensian nuppiullakolla on valot takaisin päällä. On tullut roikotettua alahuulta jo jokunen tovi. Pelkäsin jo, että tänä vuonna ei henkisen talven jälkeen tule ollenkaan kesää, kuten nälkävuonna 1867. Järvet jäässä ja rekikeli juhannukseen ja ensimmäiset hallayöt heinäkuun puolessavälissä. Pakkasyöt syyskuun alussa. Onneksi tuo ihana aurinko on paistanut viime aikoina. Alkuun kyllä katselin sitä verhojen takaa möhöttäen ja kurtistellen, kiljaisten välillä "bright light" Gremlins tyylisesti kauhusta sätkien. On se kumma kun koskaan ei ole hyvä. Ensin marisee talven pimeyttä, seuraavaksi liikaa kirkkautta. Aikansa kun paistatteli, niin tottui ja enenevä valoisuus alkoi tuntua hyvältä. Päätin vielä tehostaa omaehtoisella väriterapialla vaikutusta, eli keltaista keittiöön! Heti joulun jälkeen ripustelin ikkunaan oranssinkeltaiset optiset omenat mutta nyt ne eivät olleet mielestäni tarpeeksi kirkkaat. Kirpulta uudet ja johan on mielessä ja keittiössä valoisampaa! Arska mollukka tosin halusi pysyä kuvaushetkellä piilossa. Kuvassa keskellä esine, jota en koskaan uskonut ostavani. Länsisaksalainen keramiikkavaasi. Mutta tuota väriä en voinut kirpulle jättää.

Aikaisempia kirppistelyostoksia. Antti Nurmesniemen pikkupadat. Lisätietoa täältä http://museokirjastossa.blogspot.fi/2012/09/antti-nurmesniemen-matala-vuoka.html
ja ilmeisesti Finelin kasari

Kuvissa valmistumassa hyvää murjotuksentappajaa banoffeeta. Niin makeaa että irvistelyttää. Pitäsi kai hymyilyttää, mutta murjotukseen tehoaa ilmeen kuin ilmeen muutos. Ei sitä heti kannata odottaa julmettua riemuitsemista. Minulle jotenkin sopii hyvin sellainen leipominen jossa keitellään säilyketölkkejä ja hakataan kaulimella pussissa olevia keksejä murskaksi. Kunnon mieltä ylentävää ronskia touhua ja piiloaggressiivista hosumista. (Näissä kuvissa tosin en hakannut, tajusin sen tehokkuuden myöhemmin.)


Etteeppäin, etteeppäin, kevättä kohti!